Viikko 11: Opistojen yhteinen päivä

23.3.2017

Olemme saaneet taas viettää tapahtumarikasta viikkoa täällä meille rakkaassa opistokodissa. Ilmatkin ovat suosineet. Aika täällä alkaa käydä jo vähiin, mutta meno ja meininki sen kuin paranee. Maanantaina kaikki opistolaiset palasivat pitkän TOP- ja hiihtoloma jakson jälkeen takasin. Opiston käytävät täyttyivät taas iloisista ja uutta puhtia täynnä olevista opistolaisista.    

Keskiviikkona saimme vieraaksemme Jämsän ja Ranuan opistot. Toivotimme vieraamme tervetulleiksi iloisella laululla ja kunniakujalla. Vieraiden kanssa saimme yhdessä laulaa maailman toisiksi suurimassa opistokuorossa. Oli mukava nähdä ja kuulla muidenkin nuorten opistoelämästä.

Päivän saimme päättää yhdessä alustukseen ja keskusteluun aiheesta ”Uskon hoitaminen”.

Perjantaina saimme vieraaksi yhden amerikkalaisopiskelijamme vanhemmat, jotka esittelivät meille pienimuotoisesti asuinpaikkaansa Pohjois-Amerikkaa. Illalla lähdimme kaikki yhdessä seuroihin Reisjärven kirkkoon. Saimme kuulla seurat englanniksi ja suomeksi.

Lauantaina heräsimme kukonlaulun aikaan jo kello viideltä. Söimme aamiaisen ja lähdimme matkalle kohti Ukkohallan laskettelukeskusta. Meillä oli hieno ja onnistunut päivä. Vietimme aikaa talviurheilun parissa lasketellen, hiihtäen ja lumikenkäillen. Oli myös mahdollisuus käydä keilaamassa ja saunamaailmassa. Laskettelureissu yhdisti ja nostatti yhteishenkeä entisestään.

Sunnuntaina vietimme lapsuuspäivää leikkien, laulaen ja kiertäen erilaisia toimintapisteitä.

Toimintapisteissä askartelimme, luimme satuja, rakensimme majoja ja leikimme legoilla.

Viikko isäntänä ja emäntänä on sujunut hyvin. Kämppien kiertäminen on ollu parasta, on ollut ihana nähdä kämppäelämää. Soluissa on ollut loistava meininki.

Linnea ja Aale

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.