Viikot 7 ja 8: Ystävänpäivä ja Loisto-seminaari

23.2.2024
Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Keskiviikkona ystävänpäivänä saatiin viettää aikaa koristellussa päärakennuksessa. Vapaa-ajan lautakunta oli askarrellut ystävänpäiväteemaisia viirejä ja muita koristeita iloksemme. Porukka oli lähes koko päivän yhdessä, joten meno oli mukava! Kaikille opistolaisille oli leikattu pahvista sydämet, ja kirjoittelimme niihin muutaman päivän ajan toisillemme kehuja ja hyviä muistoja. Vapaa-ajan lautakunta järjesti myös kivaa ystävänpäivätekemistä koko porukalle.

Torstaina oli luonto- ja erätaitojen linjan ikimuistoisen mahtava ohjelmailta, jossa oli esimerkiksi kykykilpailu, vitsikilpailu ja Kahoot. Perjantaina saatiin opistolle reisjärvisiä vieraita erittäin onnistuneeseen isoskoulutuksen järjestämään nupeen. Isoskoulutuksen valinnaisryhmä oli valmistellut yhteistä ohjelmaa.

Lauantaina oli Loisto-seminaari. Opistolle tuli kutsuttuja vieraita puhumaan ajallisesti tärkeistä asioista, kuten sosiaalisesta mediasta. Lauantai-ilta huipentui ilmaisutaidon valinnaisen järjestämään pränkkiin, eli hulppeaan piilosleikkiin päärakennuksessa.

Sunnuntaina oltiin koko opiston kanssa Kajaanissa opistoesittelyssä. Päivä oli antoisa ja mukava, mutta opistolaiset olivat pitkän päivän jälkeen väsyneitä. Tiistaina oli enkkupäivä. Kaikkien opistolaisten piti puhua toisilleen pelkästään englantia, ja käynnissä oli samalla kilpailu siitä, kuka pystyy puhumaan koko päivän englantia.

Keskiviikkona puolestaan oli ari-päivä, josta monet opistolaiset tykkäsivät. Ari-hahmoja oli paljon erilaisia, muunmuassa tutkapari, portsari ja maalari. Torstaina oli musiikkilautakunnan järjestämä iltakylä vanhassa Jussila B:ssä, jossa laulettiin ja hengailtiin.

-Aarno ja Eerika, Eelis ja Iida

Viimeisimmät

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.