Viikot 46 ja 47: Juhlakausi avattu

27.11.2023
Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Maanantai-iltana palasimme opistolle mukavissa tunnelmissa. Tiistaina opiskeltiin normaalisti, ja illalla pidettiin joululauluilta, jossa oli erilaisia musiikkiesityksiä. Myös Joulupukki vieraili Räisälänmäellä. Keskiviikkona oli pukeutumisteemapäivä, jossa aiheena oli harrastukset. Jokainen opiskelija pukeutui siis oman harrastuksensa mukaisesti. Torstai ja perjantai kuluivat normaalisti opiskeluiden äärellä. 

Lauantaina vietimme kauan odotettua armeijapäivää, jota tuli vetämään kahdeksan varusmiespalveluksensa suorittanutta opiston entistä opiskelijaa. Päivä alkoi varhain aamulla, ja päättyi illalla kahdeksan aikoihin. Kaikki opiskelijat lähtivät täysillä mukaan päivään. Päivä oli ikimuistoinen.

Sunnuntaina vietettiin Thanksgiving- päivää, jonka järjestivät Pohjois-Amerikkalaiset opiskelijat. Päivällä saimme kuulla Thanksgiving- päivän historiasta, ja iltapäivällä meillä oli juhlallinen ohjelmallinen ruokailu.

Maanantai ja tiistai sujuvat taas opiskelujen merkeissä, sosiaali- ja terveysalan linjan opiskelijat järjestivät päiväkerhon Reisjärven rauhanyhdistyksen päiväkerholaisille. Luonto- ja erätaitojen linjalaiset yöpyivät opiston lähimaastossa harjoitellen majoitteen rakentamista.  Keskiviikkoiltana pidettiin keskusteluilta aiheesta Musiikki. Torstaina opistolla vietettiin varttuneiden jouluruokailua ja joulujuhlaa, johon tuli lähialueilta vieraita. Opistolaiset osallistuivat ruuan tarjoilemiseen ja ohjelman ja tapahtuman järjetämiseen monella eri tavoin. Torstaina illalla grillilautakunta järjesti kokkauskilpailun kämpittäin. Perjantaiaamuna lähdimme viikonloppulomalle viimeistä kertaa tälle syksylle.

– Milja ja Eemeli, Anni ja Aukusti

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.