Opiskelijakunta

Kioski

Opiston opiskelijakunta muodostaa pienoisyhteiskunnan, jossa saadaan valmiuksia yhteiskunnallista toimintaa varten. Opiskelijakuntaa ohjaavat kuraattorit. 

Opistoneuvosto vastaa opiskelijakunnan toiminnasta. Opistoneuvoston puheenjohtajana toimii presidentti, joka valitaan vaaleilla. Lautakunnat valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan, joka toimii opistoneuvoston jäsenenä. Lisäksi opistoneuvostoon kuuluu henkilöstön edustaja, johtokunnan edustaja sekä kuraattorit. Kaikki opiston opiskelijat ja työntekijät toimivat jonkun lautakunnan jäseninä.

Opistoneuvosto kokoontuu lukuvuoden aikana viikoittain, ja sen alaisuudessa toimivat lautakunnat keskimäärin joka toinen viikko. Opistoneuvostossa ideoidaan opiston yhteisiä tapahtumia ja vapaa-ajan toimintaa opiskelijoiden omien ajatusten pohjalta. Oppilaiden ideat käsitellään opistoneuvostossa ja viedään tarvittaessa eteenpäin kasvatustiimiin. Kasvatustiimin oppilaskuntaa koskevat asia välittyvät lautakuntiin opistoneuvoston kautta.

Opistoneuvoston alaisia lautakuntia on 12. Ne muodostetaan suuntautuneisuuden ja kiinnostuksen perusteella, minkä kartoittamiseksi opiskelijoille toteutetaan lukuvuoden aluksi kysely. Lautakunnat osallistuvat vuorollaan viikonvaihteiden teemapäivien järjestämiseen ja osallistuvat varojen keräämiseen kevään opintomatkan hyväksi.

Lautakunnat

Grillilautakunta

Grillilautakunnan vastuulla on pitää nälkäiset opiskelijat kylläisinä valmistamalla grilliruokaa. Grilli-iltoja järjestämällä lautakunta osallistuu yhteiseen varainkeruuseen oppilaskunnan toiminnan hyväksi. Lautakunta osallistuu yhteishengen ylläpitämiseen ja kehittämiseen järjestämällä myös yhteistä toimintaa vapaa-ajalle. Tavoitteena on kehittää yhteistyötaitoja ja oppia vastuunkantamista.

Hevostenhoitolautakunta

Huolehtii päivittäin opiston hevosista sekä opiskelijoiden tuomista hevosista yhteistyössä talliyrittäjän kanssa. Lisäksi lautakunta osallistuu toimintansa puitteissa erilaisiin ulkoilutapahtumiin. Tavoitteena on oppia ottamaan vastuuta päivittäisistä työtehtävistä sekä innostaa muita hevosten pariin.

Kansainvälisyyslautakunta

Kansainvälisyyslautakunnan tavoitteena on edistää vieraskielisten opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua tasavertaisesti opiston toimintaan. Lautakunta kehittää ja järjestää tulkkaustoimintaa, tukee tiedonvälitystä, lisää kieli- ja kulttuuritietoisuutta ja kannustaa opistoväkeä käyttämään ja oppimaan vieraita kieliä.

Keittiölautakunta

Ideoi ja kehittää opiston ruokailutapahtumiin liittyviä asioita sekä järjestää toimialaansa liittyviä tapahtumia oppilaskunnan hyväksi yhteistyössä henkilöstön kanssa. Lautakunta huolehtii seurakahvituksesta ja retkien eväistä. Lautakunta koulutetaan omavalvontaan syksyllä. Tavoitteena on oppia vastuunkantamista ja yhdessä tekemisen taitoja.

Kioskilautakunta

Vastaa opiston kioskin ylläpitämisestä ja järjestää toimintansa puitteissa tempauksia, joiden avulla kerätään varoja opintomatkan hyväksi. Tavoitteena on oppia yhteistyötaitoja ja yhdessä yrittämistä.

Liikuntalautakunta

Huolehtii opiston monipuolisten liikuntatapahtumien, terveystempauksien ja kuntokampanjan järjestämisestä. Lautakunta organisoi erilaisia turnauksia, ohjaa yhteisiä pelivuoroja sekä huolehtii liikuntavälinevaraston järjestyksestä yhteistyössä siivoojien kanssa. Tavoitteena on kannustaa opiskelijoita terveisiin elämäntapoihin ja liikunnan säännölliseen harrastamiseen.

Musiikkilautakunta

Järjestää musiikkitapahtumia. Tavoitteena on innostaa opistolaisia hyvän musiikin ja laulamisen harrastukseen sekä luoda musiikkitoiminnan avulla hyvää yhteishenkeä. 

Reissulautakunta

Reissulautakunta osallistuu opiston retkien suunnitteluun ja opintomatkan varainkeruuseen. Merkittävin varainkeruutapa opintomatkan kulujenkattamiseksi on tavara-arpajaiset, joinka organisointiin lautakunta osallistuu. 

Tekninen lautakunta

Osallistuu opiston kiinteistöjen huoltamiseen yhteistyössä kiinteistönhoitajan kanssa. Tavoitteena on tekemällä oppiminen, yhteistyötaitojen oppiminen sekä vastuun ottaminen oman elinympäristön kunnostamisesta.

Vapaa-aikalautakunta

Vapaa-ajan lautakunnan tavoitteena on tuoda iloa opistoarkeen. Tavoitteena on luoda yhteisöllisyyttä, ja ryhmäyttää erilaisten piristävien teemapäivien, tempausten, pelien tai tapahtumien avulla. 

Viestintälautakunta

Viestintä tuottaa valokuva- ja videomateriaalia opistovuoden arjesta ja eri tapahtumista. Lautakunta tuottaa videoblogin opiston YouTube-kanavalle.

Viihtyvyyslautakunta

Vastaa opiston ympäristötalkoista sekä ideoi ympäristöön liittyvien teemapäivien ohjelmaa. Lautakunta vastaa opistobussin siisteydestä. Lautakunta kehittää opiston viihtyvyyttä henkilökunnan kanssa. Tavoitteena on edistää elinympäristön kunnioittamista, parantaa opiston viihtyvyyttä ja edistää kestävän kehityksen toteutumista opistossa.