Viikko 16: CD:n äänitys kirkossa ja yhteishengen kohotusta

19.4.2013

Maanantaina tulimme takaisin opistolle toiseksi viimeisen kerran. Opistoa on jäljellä enää reilut kolme viikkoa, joten heti maanantain opistotunnilla mietimme yhdessä tapoja, kuinka voisimme vielä parantaa yhteishenkeä. Ajatuksia tuli paljon, joista yksi oli että voisimme yhdessä leikkiä/pelata pihalla ym.

Tiistaina lounaan jälkeen lähdimme kirkkoon äänittämään opistolevyä. Äänitykset sujuivat hyvin eikä tällä kertaa kirkon ohi ajaneet autotkaan häirinneet laulamista. Oli mukava viettää päivä yhdessä laulaen. Palasimme opistolle päivällisen aikaan.

IMG_6485

Keskiviikkona vietimme raitapaitapäivää. Tarkotuksena oli, että opiston käytävillä näkyisi paljon raitapaitaisia opistolaisia. Olemme myös opiskelleet ahkerasti ja monet ovat tehneet projektitöitä sekä viimeisiä kokeita. Vuosikirjakin on toimittajien reippaan ja uhrautuvaisen toiminnan myötä edennyt kovaa vauhtia.

Maanantaina mietityt keinot opiston yhteishengen kohottamiseksi ovat näkyneet käytännössä iltaisin, kun lähes kaikki ovat olleet ulkona leikkimässä erilaisia ulkoleikkejä. Yritämme kaikki vaikuttaa siihen, että saadaan yhteishenki kohoamaan huippuunsa! Opistolaisilla on kevättä rinnassa ja se on näkynyt opistoelämässä.

_MG_5427

Tällä viikolla on pelailtu jälleen solujen välisiä sählyturnauksia. Torstaina oli lentopallon haastepeli.

Perjantaina opistolle on tulossa Nivalasta nuoria vierailulle tutustumaan opistoon ja lauantaina vietämme päivän diakoniatyön parissa. Vaikka opistovuosi on kääntynyt loppua kohti, on paljon kivoja juttuja vielä edessä!

Emilia ja Joni

 

 

Viimeisimmät

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.