Viikot 44: Virtaa syyslomalta

10.11.2017

Viikko syysloman jälkeen on mennyt nopeasti ja mukavasti. Opiskelijat tulivat virkistyneinä ja odottavaisin mielin takaisin opistolle. Loman aikana tänne oli hankittu uusia liikuntavarusteita kuten peliliivejä. Tiistaipäivä opiskeltiin ahkerasti ja illalla kilpailtiin Kin-ball – turnauksessa. Viikolla moni osallistui opiston jääkiekko-joukkueen nimen ja logon keksimiseen. Joukkueen nimeksi valittiin Tigers.

Tällä viikolla kotitalouden opiskelijat saivat käyttöönsä remontoidun kotsanluokan. Luonto-ja erälinjalaiset leipoivat siellä perjantaina runsaasti leivonnaisia Kokkolan myyjäisiin. Torstaina teknologialautakunta ja perjantaina aikuislinja viihdyttivät meitä ohjelmailloilla. Opistossa on jo parina iltana oltu sankoin joukoin lumisotasilla. Talvesta on päästy nauttimaan myös ulkojäiden parissa.

Myyjäisvalmisteluita remontoidussa opetuskeittiössä.

Perjantaina saimme viime vuoden kamarikuorolaiset tänne kurssivieraiksi. He tekivät yhteistyötä tämän vuoden kamislaisten kanssa ja toivat heille lisää intoa laulamiseen.  Viihdykkeeksi kurssilaiset kävivät illalla soluissa laulamassa. Lauantai aloitettiin jumalanpalveluksella. Iltapäivällä oli keskustelua auditoriossa, missä oli mahdollisuus jakaa muistoja edesmenneistä rakkaista ja antaa laulutoiveita. Kamarikuorokurssilla olleet esiintyivät keskustelun välissä. Ohjelmassa oli ulkoilua ja illan lopuksi rauhoituttiin kynttilärinkiin puistoon, jossa myös laulettiin. Päivä oli kaikin puolin tunteikas.

Puiston kynttilärinki

Sunnuntaina nukuttiin lounaaseen asti, jonka jälkeen lähdettiin kolmella bussilla opistoesittelyyn Sieviin. Siellä kuorot lauloivat monia lauluja. Esittelimme opiston linjat ja valinnaisaineet. Lopuksi opiston rehtori piti seurapuheen. Illalla opistolaiset viettivät vielä yhteistä iltakylää Orpolan soluissa. Opiston yhteishenki on kehittynyt loistavasti!

Opistoesittely Sievin ry:llä

 

Milka ja Tommi

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.