Viikot 33-34: Ensimmäiset viikot – tutustumista ja opiskelua

23.8.2012

Aloitimme opiston maanantaina 13. 8. 2012 kämppien valitsemisella ja jumalanpalveluksella, jonka jälkeen hyvästelimme vanhemmat ja lähdimme ensimmäiselle opistotunnille.

Ensimmäiset päivät tutustuimme toisiimme ja opiston tapoihin. Pääsimme kokeilemaan muun muassa suurta leikkivarjoa ja leikimme muita tutustumisleikkejä.

Keskiviikon ja torstain olimme opiston yhteisellä alkuvaelluksella Ahvenlammen kämpän maastossa lukuunottamatta erityislinjalaisia, jotka kävivät omalla porukallaan Mikko ja Irma Kinnusen mökillä Reisjärvellä. Tehtävänä vaelluksella oli jutella vähintään kymmenen sellaisen opistolaisen kanssa, jonka kanssa ei aiemmin ollut puhunut.

Viikonloppuna meillä oli lauantaina koko opiston omat olympialaiset, joissa otimme mittaa sekä toisistamme että opettajista. Lajeina oli keihäänheitto, pituus- ja korkeushyppy, kuulantyöntö sekä 100:n, 800:n metrin juoksut.  Loppuhuipennuksena oli 8000:n metrin juoksu takaisin opistolle.

Sunnuntaina meillä oli teemapäivän aiheena raittius. Raimo Jääskeläinen kävi pitämässä alustuksen päihteistä, jonka jälkeen keskustelimme aiheesta.

Viikolla 34. aloitimme opiskelun lukujärjestyksen mukaan. Aamupäivisin meillä on linjakohtaisia opintoja ja iltapäivisin kaikille yhteisiä valinnaisia opintoja.

Nyt olemme saaneet totutella opistoelämään ja on mukava lähteä ensimmäiselle lomalle levähtämään. Viikonlopun jälkeen on taas kiva palata opistolle!

Aino ja Niko

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.