Viikot 17 ja 18: Opistovuoden viimeiset hetket

5.5.2023

Jaksomme alkoi mukavasti kun opistopaidat saapuivat tiistai-iltana. Lähdimme keskiviikkoaamuna kohti Pajulahtea. Siellä olimme päivän seikkailupuistossa ja illalla oli iltahartaus ja kuorojen laulua Nastolan kirkossa. Päivän lopuksi pelasimme jalkapalloa koko opiston voimin. 

Jatkettiin matkaa torstaiaamuna kohti Helsingin satamaa ja sieltä laivalla ja bussilla Tarttoon. Perjantaipäivä alkoi kiertoajelulla Tarton kauniissa kaupungissa paikallisen oppaan kertoessa alueen historiasta. Vapaa-ajalla opistolaiset kävivät muun muassa ylösalaisin talossa ja shoppailemassa. 

Iltapäivällä suuntasimme kohti Tallinnaa. Tallinnassa kävimme laululavalla laulamassa, jonka jälkeen oli iltahartaus viereisessä puistossa. Seuraavana aamuna meillä oli opastettu kierros Tallinnan vanhassa kaupungissa, jonka jälkeen oli vapaa-aikaa laivan lähtemiseen asti. Siitä alkoi yhdeksäntuntinen paluumatka opistolle.

Sunnuntaina aamulla oli pyhäkoulu, jonka jälkeen julkaistiin monimedialinjalaisten tekemät vuosikirjat. Siitä asti olemme kirjoitelleet ihania terveisiä toistemme kirjoihin. 

Maanantaina vapun kunniaksi osa opistolaisista juoksi maratonin tai puolimaratonin ja loput kävelivät 10 kilometriä. Päivän päätteeksi oli yhteinen nuotioilta, jossa paistoimme vaahtokarkkeja.

Tiistaina mieskuoro järjesti meille konsertin. Keskiviikkona oli ympäristöpäivä. Haravoimme ja keräsimme roskat opiston pihalta ja tellit pesi kaikkien asuntoloiden matot. Illalla oli keskusteluilta aiheesta tulevaisuus ja elämä opiston jälkeen. Torstain ohjelmassa oli mm. henkilökunnan ohjelmailta, sekä lentopallopeli opistolaisten ja henkilökunnan välillä.

Nautimme tästä kunniatehtävästä täysin rinnoin.

– Joel ja Peppiina

Viimeisimmät

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.

Opistoblogi – 10.2.2023

Saimme kotiväen kylään Räisälänmäelle. Olimme mukana historiallisessa opiston tyttöjen jääkiekkoturnauksessa, jossa pelasivat vastakkain viime vuosikurssien tyttöjen joukkueet.

Opistoblogi – 26.1.2023

Tavallisen tammikuisen arjen lisäksi olemme kuluneilla viikoilla käyneet esittelemässä opistoa ja rakentaneet yhteishenkeä ohjelmailloissa ja muussa yhteisessä ohjelmassa.