Viikko 7: Ystävänpäiväohjelmaa ja talviurheilua

25.2.2022
Ohjelmantäyteisen viikon kruunasi koko opistoporukan pipolätkäturnaus.

Maanantaina opistolle palattiin virkeinä ja hyvillä mielin. Viikonlopun aikana opistolaisten jääkiekkopaidat olivat saapuneet, mikä lisäsi hyvää fiilistä, ja paitoja näkyikin paljon käytävillä pitkin viikkoa. 

Tiistaina ohjelmalautakunta koristeli päärakennuksen sekä järjesti huikeaa ohjelmaa ystävänpäiväteemaan liittyen. Jokainen opistolainen sai kirjoittaa positiivisia asioita toisten sydämiin. Lisäksi oli sydämenvarastuspeli, jossa menetti sydämen, jos tyttö puhui pojalle tai toisinpäin. 

Ystävänpäiväviikoksi kaikki saivat salaisen ystävän, jolle annettiin lahjoja tai kirjoitettiin kirjeitä. 

Keskiviikkoiltana oli ensimmäinen kämpän järjestämä ohjelmailta. Jokainen kämppä sai tehtäväkseen suunnitella sketsin valmiina olevasta aiheesta. Lopuksi opistolaiset saivat lapun, jotka sisälsivät keuhja tai kysymyksiä. Lapulla sai ilahduttaa muita opistolaisia antamalla sen eteenpäin.

Torstaina opistolla vietettiin kaksospäivää. Opistolaiset pukeutuivat kaksostensa kanssa hauskoihin ja luoviin asuihin. Illalla vapaa-ajan lautakunta järjesti ohjelmaillan, jossa katsoimme opistoalbumista kuvia ja uudelleenloimme niitä kämpittäin.

Perjantaina oli opiston uuden ja hienon biljardipöydän avajaistilaisuus, jossa oli musiikkiesitys ja näytösottelu. Illaksi luonto- ja erälinja järjesti ohjelmaa ulkona muun muassa hiihdon ja nuotion sytyttämisen merkeissä.

Lauantaina oli pitkään ja hartaasti odotettu pipolätkäturnaus. Turnauksessa pelasi 12 tasaista joukkuetta, joilla jokaisella oli kekseliäät nimet ja peliasut. Turnaus sujui leppoisasti pelatessa, kannustaessa ja lättyjä syödessä. 

Koko viikon ajan opistolla on riittänyt ohjelmaa ja yhteistä tekemistä. Meno on ollut rentoa ja kaikki ovat olleet mukana reippaalla asenteella.

-Vanamo ja Matias

Viimeisimmät

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.