Viikko 7: Ystävällistä toimintaa

17.2.2012

Palasimme iloisin ja reippain mielin maanantaina opistolle, sillä vastassamme oli koeviikko. Tiistaina riitti ystävällistä ohjelmaa aamusta iltaan. Lounaaseen saakka pojat yrittivät ryöstää tytöiltä sydämiä ja sen jälkeen oli tyttöjen vuoro. Sydämen menetti, jos erehtyi puhumaan ”puhekiellon” aikana vastakkaiselle sukupuolelle. Päivän aikana kirjoittelimme salissa nimellä varustettuihin sydämiimme positiivisia aisoita ja kommentteja, ja tästäkös itsetuntomme tykkäsi!


Tiistaina kuorojen alussa saimme hienoja vieraita Oulun Konservatoriolta. Vieraat esittelivät meille kouluaan soittamalla ja laulamalla, tehden meihin suuren vaikutuksen, jonka voi huomata kämpissä vieraillessa kuulemalla heidän cd:ittensä soivan.

Illalla leikimme salissa yhdessä ystävyyteen liittyviä leikkejä. Ohjelman leikkikirjoon kuului mm. köydenveto, jonka tytöt ylivoimaisesti voittiva. Siinä kysyttiin pojilta taitoa olla hyviä häviäjä!


Torstaina Lellit ahersivat leipomalla Jompen kanssa myyjäisiä varten, sillä Lapin reissu häämöttää, ja rahankeruu on tarpeen. Matkakuume alkaa lisääntyä päivä päivältä lelleillä. Sen voi havaita heidän puheenaiheistaan ja touhuistaan oppitunneilla.


Pienimuotoinen stressi meinaa kalvata opistolaisen kuin opistolaisenkin mieltä, sillä projektitöiden ja uskonnon esseiden palautus häämöttää ensi viikolla. Onneksi lauantai onkin omistettu näille ja muille kouluhommille oppistehtävienpäivän merkeissä.

Koeviikon päättymisen kunniaksi odotamme innolla käytännön työn linjan tyttöjen järjestämää opistoiltaa.

Ryan ja Sofianna

Viimeisimmät

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.