Viikko 7: “Salainen ystävä” – viikko

12.2.2015

Lauantaina opisto täyttyi opistolaisten perheenjäsenistä kotiväenpäivän merkeissä. Ilmassa oli jälleennäkemisen riemua ja oli mukava nähdä muiden opistolaisten vanhempia ja sisaruksia. Päivän aiheena oli Autuiaita ovat rauhantekijät. Opistolaiset lukivat runoja, lauloivat ja lopuksi rehtorimme piti aiheesta alustuksen. Iltapäivällä pelattiin sisaruksia ja vanhempia vastaan sählyä ja lentopalloa.

IMG_9535

Sunnuntain teemapäivän aiheena oli media. Keskustelimme aiheesta ja lopuksi päätimme pitää yhdessä koko opiston kanssa kolme kännykätöntä päivää. Puhelinlakkoon osallistuminen oli vapaaehtoista, mutta suurimmalle osalle se ei tuottanut vaikeuksia ja se koettiin yhteishenkeä kasvattavana.

IMG_9653

Sunnuntaina päivällä kävimme myös pihalla taiteilemassa hienoja lumiveistoksia. Ikävä kyllä veistokset sulivat jo seuraavana päivänä plussakelien takia. Päivä oli kuitenkin onnistunut ja vietimme mukavia hetkiä yhdessä.

IMG_9787

Tiistaina saimme opistolle vieraaksi Reisjärven ry:n varttuneen väen kerhon. Sosiaali- ja terveysalan linja oli järjestänyt monipuolista ohjelmaa ja kuorotkin pääsivät esiintymään.  Vanhempi väki pääsi jopa yhteiseen selfie-kuvaan opiskelijoiden kanssa.

IMG_7232

Ystävänpäivän kunniaksi opistolla on ollut käynnissä koko viikon “salainen ystävä” – peli. Jokaiselle opistolaiselle jaettiin salainen ystävä, jota hänen tuli ilahduttaa pitkin viikkoa. Torstaina käytävät olivat täynnä opistolaisten nimillä olevia sydämiä, joihin kirjoitettiin positiivisia asioita muista.

 Solukierroksella on ollut hauska seurata kännykätöntä elämää ja viettää aikaa teidän kanssa.

 Kirsi-Marja ja Joosua

Viimeisimmät

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.

Opistoblogi – 12.10.2023

Tällä syksyisellä periodilla järjestettiin presidentinvaalit sekä saimme vieraaksi opistolaisten vanhempia.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.