Viikko 6: Ystävänpäivätapahtuma

12.2.2010
Lauantain ystävänpäivätapahtuma onnistui loistavasti. Päivän aikana jokaisella oppilaalla oli oma tehtävänsä ja jokainen hoiti omansa vastuuntuntoisesti. Yhdessä tekemisen meininki oli loistava! Vieraat otettiin vastaan kunniakujalla taputusten kera. Ohjelma alkoi leikkimielisillä talviolympialaisilla, joissa lajeina oli mm. ihmiskurlinki, tandemhiihto ja kaverinkantokisa. Olympialaisten jälkeen vieraat ja opiskelijat siirtyivät sisälle kiertelemään toimintapisteitä. Pisteinä oli tikanheitto, tarkkuusammunta, lämärikisa, herkkukahvila, askartelu ja muita lautakuntien järjestämiä pisteitä.

Viiden aikaan kokoonnuimme juhlasaliin laulutuokioon ja sen jälkeen rehtori Mikko Kinnunen piti alustuksen aiheesta ystävyys. Alustus herätti vilkkaan keskustelun, jossa puhuttiin mm. ystävien tärkeydestä. Keskustelun jälkeen nuoret viettivät aikaa yhdessä kunnes noin kello 22 päärakennus tyhjeni vieraista ja opiskelijat siivosivat päivän jäljet pois.

Sunnuntaina vietimme miesten- ja naistenpäivää. Jakauduimme pojat ja tytöt erilleen. Kuuntelimme alustukset ja keskustelimme naiseksi ja mieheksi kasvamisesta. Päivä oli mielenkiintoinen ja antoisa. Maanantaina oli aika taas palata arkeen ja aloittaa koulunkäynti. Arkista aherrusta piristi maanantain sähly- ja lentopalloturnaukset. Viikko sujui kaikin puolin hyvin. Huomaa, että opiskelijat tuntevat jo toisiaan, sillä tunnelma on rento ja tuttavallinen.

Kirsi ja Simo

Viimeisimmät

Opistoblogi – 16.9.2022

Opistovuoden ensimmäinen kokonainen periodi on takana!

Opistoblogi – 25.4.2022

Tällä viikolla aurinkoiset ja lämpimät kelit ovat houkutelleet opiskelijat viettämään aikaa ulkona.

Opistoblogi – 14.4.2022

Tällä viikolla arki on ollut tapahtumarikasta. Viikonlopun teemapäivien aiheina oli Lapsuuspäivä ja Henkinen hyvinvointi.

Opistoblogi – 14.4.2022

Viikon aikana reissattiin sekä laskettelemassa Ukkohallassa että esittelemässä opistoa Oulussa.

Opistoblogi – 1.4.2022

Hiihtolomalta palattiin virkeinä opistolle viettämään tapahtumarikasta viikkoa.