Viikko 6: Perusarkea

9.2.2018

Tämä viikko on sujunut opistolla tuttuun malliin. OIemme opiskelleet ahkerasti omien linjojemme tunneillamme sekä valinnaisissa. Biljardi- ja pingispöytä ovat olleet kovassa käytössä. Etenkin pingispelejä on ollut paljon, sillä pingisturnaus alkoi ja on käynnissä kovaa vauhtia.

Pingisturnaus alkoi…

Lellit hiihtivät monta kilometriä maanantai-iltana metsäsuksilla ja yöpyivät taivasalla makuupusseissa. Aamulla lellit tulivat kylmissään, mutta yhtä kokemusta rikkaampana, takaisin opistolle. Saimme vihdoin ja viimein kauan odotetut sisäpeliasut ja ne ovatkin olleet heti kovassa käytössä.

Sisäpeliasut saapuivat!

Torstai-iltana vietimme keittiölautakunnan ohjelmailtaa, jossa aiheena oli soluvierailu. Menimme soluittain toiselle solulle kylään. Saimme iltapalavärkit mukaamme päärakennuksesta,  kokkasimme yhdessä iltapalan ja  vietimme leppoisaa iltaa.

Soluvierailu Jussila A:ssa.

 

Julia ja Elias

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.