Viikko 5: Tapahtumatäyteinen viikko

10.2.2017

Maanantaina palattiin normaalista opistokotiin ja tiistaina alkoi 24h solupäivä. Kaikki solujen solistit hakivat ruuat keittiöltä vuorokauden ajaksi.

ruokakuva

Ilta vietettiin rennosti soluissa ja seuraava päivä aloitettiin opiskelulla. Kun tehtävät oli tehty niin menimme ulkoilemaan. Meidän mielestä solupäivä paransi solujen ilmapiiriä.

IMG_8361

Viihtyvyyslautakunta järjesti hauskan ohjelmaillan, jossa mm. päästiin pelaamaan lakanalentopalloa. Yllätimme yhden tipulaceeläisen illalla soluun mentäessä laulamalla ”Paljon onnea vaan” ja antamalla tikkarit synttärilahjaksi. Perjantaina joidenkin opistolaisten vanhempia tuli kertomaan heidän ammateistaan ammattien iltana.

Lauantaiaamuna heräsimme virkeänä uuteen päivään seitsemältä aamulla. Lähdimme busseilla kohti Petäjänmäkeä, jossa oli maailman suurin hiihtokoulu. Meidän mahtava rehtorimme uskalsi haastaa Juha Miedon hiihtokilpailussa, jonka Mikko voitti ylivoimaisesti meidän hurjan kannustuksen ansiosta.

Saimme kotiväen kylään opistolle ja opistolla oli alustus aiheesta ”Perheen väliset suhteet”. Illan päätteeksi pääsimme Haapajärvelle kannustamaan opiston poikien jääkiekkopeliä.

IMG_8480

Viikonlopun yhtenä teemana oli some, jossa oli keskustelua ja esityksiä sosiaalisenmedian ja sen käyttöön liittyen. Kaikkien halukkaiden puhelimet kerättiin laatikkoon somelakon ajaksi, joka kesti kolme päivää.  

Emäntänä ja isäntänä oleminen on ollut uskomattoman hieno kokemus. On ollut huippua kiertää kämpissä ja jutella kaikkien opistolaisten kanssa. Olette piristäneet meitä viihdyttävillä jutuillanne. Olette huippuja kaikki ja nauttikaa opistoelämästä.

 

Emilia ja Aatu

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.