VIIKKO 5: Sairasteluviikko

9.2.2018

Elämä tällä viikolla on ollut opistolla hiljaista, koska monet ovat olleet sairaina. Vaikka moni onkin ollut kotona tai solussa sairastamassa, on opistoelämä mennyt normaalia tahtia eteenpäin. Tällä viikolla lellit leipoivat ahkerasti Kajaanin myyjäisiä varten, joten heitä ei ole paljoa näkynyt päärakennuksesssa. Kajaanin myyjäiset pidettiin lauantaina ja siellä lauloi myös kamarikuoro.

Tiikerikakkuja, pullapitkoja, suklaapiirakkaa, rieskoja…

  Hyvät kelit ovat suosineet opistolaisia ja opistolaiset ovatkin ahkerasti ulkoilleet yhdessä.

Torstaina oli teknologialautakunnan pitämä ohjelmailta, jossa nähtiin huikea leikkausoperaatio sketsin muodossa ja hauska veelogi.

Teknologialautakunta hauskuutti yleisöä epävirallisella veelogillaan.

Seuraavana iltana oli stillien vuoro pitää ohjelmailta, jossa kaikki pääsivät osallistumaan tuolijumppaan ja pojat testaamaan letitystaitoja.

Viikonloppuna opistolla oli osuuskunta Versoston sparrauskurssi, johon osallistui myös moni tämän vuoden opistolainen.  Sunnuntaina oli naisten ja miesten päivä, jossa pojat menivät Mikon kanssa keskustelemaan ja tytöt Irman kanssa. Päivä oli erittäin hauska, onnistunut ja mielenkiintoinen.

Pääpiirteittäin viikko on sujunut hyvin ja opistoelämä on ollut normaalia. Opinnot jatkuvat hyvällä mallilla ja opistolaisten kesken yhteishenki on parantunut entisestään.

Saila ja Juhana

Viimeisimmät

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.

Opistoblogi – 12.10.2023

Tällä syksyisellä periodilla järjestettiin presidentinvaalit sekä saimme vieraaksi opistolaisten vanhempia.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.