Viikko 4: Paukkuvia pakkasia

23.1.2015

Maanataina saavuimme taas opistolle iloisella ja reippaalla mielellä.

Alkuviikosta, kovien pakkasten paukkuessa, on opiston pihalla laskettu ja hiihdetty.

IMG_8345

Tiistaina ATK-luokka oli täynnä opistolaisia, jotka kirjoittelivat ahkerasti uskonnon kotitehtävää, jonka aiheena oli ”Mihin uskon”. Keskiviikkona aihe jatkui samana, kun joka linjalla oli uskonnon tentti.

IMG_8350

Viikon kuluessa on opistolla vieraillut eri koulujen edustajia: tiistaina KPEDU:sta ja torstaina Oulun Konservatoriosta. Olemme myös opistolta käyneet vieraspaikkakuntien yläasteilla esittelemässä opistoa.

IMG_8252

Viikko emäntänä ja isäntänä on ollu mukavaa aikaa, ja illalla on ollut mahtava käydä vierailulla kaikissa soluissa.

Kiitämme luottamuksesta ja kuluneesta viikosta!

Ellen ja Jukka

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.