Viikko 49: Kohti joululomaa

11.12.2015

Syksy opistolla on vierähtänyt nopeasti. Tänään lähdemme kolmen viikon joululomalle!

Perjantaina keittiölautakunta järjesti jouluruokailun opistolla, johon kutsuttiin opistolaiset, henkilökunta ja opiston johtokunta. Jouluruokailun yhteydessä juhlistimme rehtorimme hopeista ansiomerkkiä, jonka Suomen kansanopistoyhdistys hänelle myönsi.

jouluruokailu

Lauantaina vietettiin itsetuntopäivää. Pienissä ryhmissä keskustelimme aiheesta. Sunnuntaina vietimme itsenäisyyspäivää. Päivä alkoi kirkolla, jonka jälkeen menimme Reisjärven kunnan itsenäisyyspäivän juhlaan. Illalla meillä oli opistolla oppilaskunnan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto ja sen jälkeen Suomi-juhla.

lippuvartio

Juhlan organisoimisesta vastasi vapaa-ajanlautakunta. Heidän apunaan oli viihtyvyyslautakunta ja muita opistolaisia.

sotilaita

evakot

Oman väen joulujuhla oli keskiviikkona. Jokainen linja sekä henkilökunta järjestivät oman ohjelmanumeron. Tunnelma illassa oli loistava ja rento. Erityislinjaiset esittivät meille joulukuvaelman.

jouluevankeliumi

Torstaina meillä oli joulujuhla harjoitukset kirkossa, sekä solujen omat pikkujoulut. Palaamme takaisin opistolle 4. tammikuuta 2016. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2016!

Emilia G ja Vertti

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.