Viikko 48: Tekemisen meininkiä joulun alla

2.12.2016

Maanantaina palasimme opistolle viimeisen viikonloppuloman jälkeen ennen alkavaa joululomaa.

Tiistaina vietimme tunnelmallista joululauluiltaa Kinnusten luona. Siellä lauloimme yhdessä lempijoululaulujamme, söimme pipareita ja joimme mehua. Illalla kävelimme yhdessä takaisin opistolle.

Keskiviikkona osa opistolaisista kävi Kärsämäellä laulamassa, esittelemässä opiston eri linjoja ja kertomassa opistoelämästä. Isossa kuorossa harjoittelimme joulujuhlaohjelmaa, joka on viikon päästä lauantaina Reisjärven kirkossa.

Tällä viikolla monissa kämpi ssä vietettiin pikkujouluja ja kämppäiltoja. Tarjolla oli herkkuja kinkusta ja perunamuusista aina joulutorttuihin ja suklaaseen. Varsinkin Jussila c:ssä oli panostettu tarjoiluun ja hyvä pöhinä päällä. Myös Orpolassa oli juhlatunnelmaa.

img-20161201-wa0002

Musiikkikahvilaa ja itsenäisyyspäiväjuhlaa valmistellaan ahkerasti ja eri esityksiä harjoitellaan paljon. Källit leipovat herkkuja yhdessä keittiölautakunnan kanssa ja viihtyvyyslautakunta koristelee opistoa juhlakuntoon.

Emäntänä ja isäntänä oleminen on ollut todella hauska ja mielenkiintoinen kokemus. Olemme saaneet tutustua eri kämppien iltaelämään ja päässeet osallistumaan moniin juhliin ja kämppäiltoihin.

Opiston yhteishenki ja ilmapiiri ovat loistavia yleinen järjestys on pysynyt hyvänä ja viihtyvyys kohonnut joulukoristeiden ja valojen myötä.

Rauhallista joulunaikaa toivottavat

Mikaela ja Otto

 

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.