Viikko 47: Väsymystä ilmassa

22.11.2019

Sunnuntaina ilmassa oli havaittavissa vielä armeijapäivän jälkimainingit. Kierroksella meitä vastassa oli rivissä katse kolmessa tonnissa monia armeijaa leikkiviä “alokkaita”. Komentohuudot kajahtelivat naapurisoluihin asti. 

Sunnuntaina oli amerikkalaisten järjestämä Thanksgiving-päivä. Päivä alkoi näytelmällä, joka kertoi kiitospäivän syntymisestä. Näytelmä oli loistava. Päivän kohokohta oli juhla-ateria, jolloin koko opisto puki ykköset päälle. Nautimme amerikkalaisten toteuttamasta Thanksgiving-ateriasta, johon kuului amerikkalainen pääruoka, herkullinen jälkiruoka ja juhlavaa ohjelmaa. Päivä oli täysin onnistunut.

Maanantaina alkoi taas tuttu opistoarki. Viikolla ei tapahtunut mitään kovin erikoista. Keskiviikkona yllit olivat AEC-semifinaaleissa Oulussa, ja illalla oli seurat. Torstaina oli somelautakunnan oppilaskunnanilta, jossa oli muun muassa palloviestiä ja suohonlaulantaa. Myöhemmin illalla AntiPassive-lautakunta järjesti vielä joululauluillan.

Ilmassa on ollut väsymystä, mikä johtunee marraskuun pimeästä ja synkästä säästä. Muutenkin univelka on painanut monella, siltä osin kotiviikonloppu tulee varmasti tarpeeseen. Mutta toisaalta rauhallinen viikko tähän väliin on ollut oikein leppoisa. 

Viikko isäntänä ja emäntänä on ollut antoisa. Parasta on ollut ehdottomasti solukierrokset, koska on päässyt näkemään soluelämää eri näkökulmista ja juttelemaan kaikkien opistolaisten kanssa. Lopuksi erityismaininta lellin pojille (ja kaikille muillekin) mahtavista jokailtaisista lauluesityksistä. 

Hyvää joulunodotusta kaikille! 

Terveisin liminkalaiset Netta Pigg ja Otto Hilliaho

Viimeisimmät

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.

Opistoblogi – 12.10.2023

Tällä syksyisellä periodilla järjestettiin presidentinvaalit sekä saimme vieraaksi opistolaisten vanhempia.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.