Viikko 46: ”Sano muikku!”

18.11.2010

Maanantaina tulimme jälleen takaisin opistolle. Jo samana iltana tukioppilaat järjestivät meille mukavaa ohjelmaa auditoriossa ja liikuntasalissa. Näimme muutamia näytelmiä kiusaamisesta, joita tukarit olivat  miettineet viikonloppuna tukioppilaskoulutuksessa opistolla. Liikuntasalissa leikimme yhteisiä leikkejä kuten solmua ja heittojonoa.

Tiistaina meillä oli valokuvauspäivä, jolloin otettiin koko opiston kuva, linjakuvat, lautakuntakuvat sekä yksityiskuvat. Etenkin linjakuviin panostimme paljon erillaisilla rekvisiitoilla.

Opistomme toimittajat ottivat hienot joulukuvat kaikista soluista opistolehteemme.

Torstai-iltana opistolla oli jännittävä poikien solujen välinen salibandyturnaus. Tunnelma oli katossa ja kaikki kannustivat toisiaan. Pronssiottelun vei lopulta Orpola C:n ja Jussila C:n joukkue. Ilta huipentui finaaliin, jossa Jussila B:n pojat olivat täpärästi Orpola A:n joukkuetta parempia.

Matleena ja Kai-Matias

Viimeisimmät

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.

Opistoblogi – 12.10.2023

Tällä syksyisellä periodilla järjestettiin presidentinvaalit sekä saimme vieraaksi opistolaisten vanhempia.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.