Viikko 45: Solujen välinen sählyturnaus, myyjäiset, tutustumisretki..

10.11.2017

Sunnuntai-iltana kiersimme ensimmäistä kertaa edellisten isännän ja emännän kanssa soluja ja perehdyimme tehtäväämme.

Tällä viikolla on ollut liikuntalautakunnan järjestämä solujen välinen sählyturnaus, joka alkoi poikien solujen välisillä peleillä. Pelit olivat huikeaa katseltavaa ja kannustus oli kova! Tiistaina lellit (luonto- ja erälinja) ja kamarikuoro lähtivät Kokkolaan lellien myyjäisiin. Myyjäisissä oli paljon väkeä ja ne onnistuivat hyvin.

Luonto- ja erälinjan myyjäiset Kokkolassa.

Keskiviikkona alkoivat tyttöjen sählypelit ja ne jatkuivat vauhdikkaina torstaille asti. Tyttöjen fiinaalin voittivat lellin tytöt Räisälä D:stä. Torstai-iltana sählyturnauksen pelien välissä oli medialautakunnan vuoro järjestää oppilaskunnan ilta. Saimme nähdä esityksiä ja valokuvaesityksen opistolaisten yhteisistä hetkistä, kuulla runoja ja laulaa yhteislauluja. Torstain yllit (yrittäjyyslinja) olivat Jyväskylässä tutustumassa Tiimiakatemian toimintaan.  

Solujen välisen sählyturnauksen voittanut Räisälä D:n joukkue

Kaksi viikkoa opistolla kului nopeasti, ja viikko isäntänä ja emäntänä on ollut huippu!

Emmi ja Aarne

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.