viikko 45: Mukavaa opistoarkea

6.11.2020

Me Simon ja Moona aloitimme uusina isäntänä ja emäntänä sunnuntaina, Joosen ja Minean opastuksella. Sunnuntaina oli Venlan ja ilmaisutaidon ryhmän pitämä teemapäivä aiheesta tunne- ja turvataidot. Päivä oli monen mielestä todella mielenkiintoinen. Erityisesti opistolaisia miellytti se, että opiskelijat oli jaettu ryhmiin niin, että kaikki porukat oli sekoitettu keskenään.  Päivään kuului Venlan esitys ja erilaisia pisteitä aiheen sisältä. Päivästä tykättiin todella paljon myös erityisesti siksi, koska edellinen pyhäinpäivä oli todella tunnerikas päivä. Sunnuntaina pidimme myös lauluseurat opiston väellä. 

Maanantaina saimme aloittaa uuden viikon. Arki jatkui jälleen täällä Räisälänmäellä. Illalla källit järjesti koko muulle opistolle todella onnistuneen pitsaillan. Lisäksi täällä oli sekasähly.  Saimme maanantaina myös arvailla Stillien lapsuudenkuvia seinältä, ja kisan voitti se, kuka osasi yhdistää oikeat henkilöt ja lapsuuskuvat.

Tiistaina oli aika vilkas päivä. Iltaan sisältyi muun muassa hiusten leikkaamista ja lentopalloa, kun pari poikaa innostui leikkaamaan hiuksensa siiliksi. 

Keskiviikkona meillä oli stillien ja ellien järjestämä Vanhan ajan päivä. Pukeuduimme opiston voimin vanhan ajan vaatteisiin. Iltapäivällä Valtterin avustuksella stillit ja ellit järjestivät melkoisen yllätysohjelman, jossa julkistettiin myös eniten lapsuuskuvia arvannut. Keskiviikkoiltana opistolla oli seurat, jotka lähetettiin suoratoistona Youtubeen.

Torstaina oli jälleen tavallinen päivä, illalla saimme seurata poikien salibandya. Näin lähtöpäivänä yhdyimme kaikki laulamaan hartaita ja kauniita joululauluja yläaulaan kynttilöiden valossa.

Me isäntänä ja emäntänä olemme nauttineet tästä viikosta todella, olemme huomanneet, että liikunta ja musisoiminen yhdistää meitä kaikkia aikalailla. Täällä Räisälänmäellä erityisesti opistolla on todella huippua porukkaa. On ollut mahtava mahdollisuus olla isäntänä ja emäntänä.

Moona ja Simon

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.