Viikko 45: Jäitä hattuun

12.11.2010

 

Perjantaina saimme vieraaksemme nuoria Pihtiputaalta ja Reisjärveltä. Pelasimme heidän kanssaan muun muassa lentopalloa ja illalla oli rehtorimme pitämä alustus. Lauantaina vietimme pyhäinpäivää. Päivällä kuulimme kanttori Martti Murtoperän alustuksen musiikista. Illalla kaikki opistolaiset kulkivat kynttiläkulkueessa keskuspuistoon, jossa vietimme muutaman tovin kuunnellen tämän- ja viime vuoden kamarikuorolaisten kaunista laulua. Kynttilät jäivät palamaan keskuspuistoon isossa ringissä koko yöksi.

Palasimme päärakennukseen ja saimme kuulla muutamia ohjelmalautakunnan valitsemia tarinoita, joita he meille lukivat. Illalla akvaarioon ahtautui ennätysmäärä opistolaisia, ja myös viime vuoden kamarikuorolaisia,  laulamaan joululauluja. Tunnelma oli todella hyvä!

Sunnuntaina meillä oli musiikinpäivä. Musiikkilautakunta järjesti meille ohjelmaa, jossa he esittelivät soittimia ja lauloimme yhdessä. Loppuviikosta saimme lisää lunta siitäkös porukka riemastui!

Maaria ja Jukka

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.