Viikko 41: Viikko ennen syyslomaa ja TOP-jaksoa

9.10.2020

Tällä viikolla opistossa toimivat lautakunnat ja linjat ovat järjestäneet aktiivisesti toimintaa useana iltana opistolaisille. Yhtenä iltana oli muun muassa lukio-opintojen linjan järjestämä musiikkihetki, jossa opistolaiset soittivat ja lauloivat siionin lauluja ja joululaulujakin aloiteltiin. Lollit järjestivät myös erilaisia leikkejä, joista yksi oli kaksi päivää kestävä lusikan piilotus. Lusikka löytyi lopulta ylä-aulan lehtikaapista. 

Iltaisin isännän ja emännän kierroksilla kämpissä on järjestetty paljon tunnelmallisia kämppäiltoja koko kämpän yhteishengen parantamiseksi ja hyvän ilmapiirin ylläpitämiseksi. Myös erityislinjalle järjestettiin oma kämppäilta, jossa mukana olivat stillit (sosiaali- ja terveysalan linja) sekä isäntä ja emäntä.

Vietimme erilaisuuspäivää sunnuntaina koko opiston voimin. Päivään kuului erilaisia leikkejä ulkona sekä opettavaisia kertomuksia erilaisuudesta.

Marraskuussa järjestettävän musiikkikahvilan suunnittelu aloitettiin lautakunnittain. Tänä vuonna se järjestetään hieman eri tavalla vallitsevan pandemian takia, mutta perusajatus pysyy samana.

“Ai että, olipa mukava olla ilman puhelinta yhden päivän ajan ja peiliinkään en katsonut kertaakaan.” Antipassiven järjestämä puhelimeton ja peilitön päivä (ns. itsetuntopäivä) sujui loistavasti ja kaikki opistolaiset lähtivät siihen täysillä mukaan. Monien mielestä samankaltaisia päiviä voisi järjestää useamminkin eikä siitä varmasti haittaa olisi. 

Opistovuodesta on kulunut jo neljäsosa ja seuraavaksi edessä on pari viikkoa kestävä syysloma ja top-jakso. Toivottavasti koronatilanne ei pääse leviämään loman aikana liiaksi ja pääsisimme jatkamaan vielä jo hyvässä vauhdissa olevaa opistovuotta. 

 

Eliel ja Saaga

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.