Viikko 40: Tätilä otettiin käyttöön

7.10.2016

Kulunut viikko on ollut hieman rauhallisempi. Opistoelämä rullaa ja Tätilässä oli tarjolla kahvia ja pullaa. Telttasauna ja palju on saatu työn alle.

Remontissa ollut Tätilä A valmistui vihdoin. Osa Jussilassa asuneista tytöistä pääsi muuttamaan alkuviikosta sinne. Loput muuttavat kun Tätilä B saadaan valmiiksi. Tyttöjen tyhjäksi jättämä kämppä täyttyi Orpolassa asuneista pojista. Uusissa kämpissä on heti todella hyvä tunnelma. Näitä muuttoja oltiin odotettu.

img_20161006_235431

Remonttikurssilaiset aloittivat telttasaunan ja maailman suurimman paljun rakentamisen. Rakentamisessa on päästy hyvään vauhtiin ja sauna ja palju valmistuvat ensi viikolla.

Ilmapiiri opistolla on lepponen. Opistoelämä alkaa olla jo tuttua, mikä näkyy rennossa tunnelmassa. Yhteistä tekemistä on riittänyt. Esimerkiksi parina iltana ollaan kokoonnuttu lähes koko porukalla ulos leikkimään poliisia ja roistoa sekä lipunryöstöä.

_mg_6759

Isäntänä ja emäntänä olo on ollut mieluista. Soluissa on ollut mukava käydä ja meininki tuntuu olevan kohdillaan.
Kaisa ja Erkko

Viimeisimmät

Opistoblogi – 16.9.2022

Opistovuoden ensimmäinen kokonainen periodi on takana!

Opistoblogi – 25.4.2022

Tällä viikolla aurinkoiset ja lämpimät kelit ovat houkutelleet opiskelijat viettämään aikaa ulkona.

Opistoblogi – 14.4.2022

Tällä viikolla arki on ollut tapahtumarikasta. Viikonlopun teemapäivien aiheina oli Lapsuuspäivä ja Henkinen hyvinvointi.

Opistoblogi – 14.4.2022

Viikon aikana reissattiin sekä laskettelemassa Ukkohallassa että esittelemässä opistoa Oulussa.

Opistoblogi – 1.4.2022

Hiihtolomalta palattiin virkeinä opistolle viettämään tapahtumarikasta viikkoa.