Viikko 40: Remppaamista ja juhlia

15.10.2021

Tällä viikolla noin 30 opistolaista ovat olleet vapaa-ajalla töissä alakerrassa purkamassa ryhmätyötiloja. Monilla opistolaisilla on ollut synttäreitä ja olemme juhlineet niitä kämpissä.

Maanantaina palasimme koti viikonlopulta opistolle. Vaihdoimme silloin isäntä- ja emäntävuoroja, ja kävimme jokaisessa kämpässä kierroksella ensimmäisen kerran. Tämä viikko oli erilainen ja osittain myös harvinainen, koska isäntä puhui ainoastaan englantia sillä hän oli kotoisin Amerikasta. Opistolaiset tykkäsivät tästä erilaisesta viikosta, sillä tällä viikolla pystyi erilailla tutustua amerikkalaisiin, ja monet oppivat englantia meidän vieraillessa soluissa. 

Tiistaina musiikkilautakunta järjesti meille musiikki-iltapalan. Siellä oli monia ihania hetkiä,ja oli mukava rauhoittua iltapalaa syödessä. 

Keskiviikkona oli pukeutumispäivä jolloin kaikki pukeutuivat yhteen valitsemaansa väriin. Keskiviikkona opistolla kävi myös sairaanhoitajia antamassa kaikille halukkaille korona-rokotuksia.

 

Torstaina vapaa-ajan lautakunta järjesti ohjelmalautaillan ja siellä oli linjakohtaisia kisoja, ja palkinnoksi mollit eli monialaisten opintojen linjalaiset pääsivät klo 22-23 kodalle.

Perjantaina oli luonto-ja erälinjan pitkäaikaisen entisen ohjaajan läksiäiset.Mieskuoro ja kamarikuoro esiintyivät juhlassa.

Lauantaina oli teemapäivä aiheesta erilaisuus. Me esimerkiksi katsoimme videon joka kertoi kehitysvammaisista lapsista ja heidän perheistään, ja kiersimme erilaisia pisteitä, missä esimerkiksi opettelimme käyttämään pyörätuoleja ja avustamaan sokeita. Illalla oli opiston opettajan Timon syntymäpäiväjuhlat, jossa kamarikuoro lauloi.

-Lyydia ja Davin

 

Viimeisimmät

Opistoblogi – 26.1.2023

Tavallisen tammikuisen arjen lisäksi olemme kuluneilla viikoilla käyneet esittelemässä opistoa ja rakentaneet yhteishenkeä ohjelmailloissa ja muussa yhteisessä ohjelmassa.

Opistoblogi – 13.1.2023

Vuoden ensimmäisillä viikoilla vietettiin loppiaispäiviä, sekä mukavia teemapäiviä.

Opistoblogi – 9.12.2022

Joululomaa edeltävät viikot ovat olleet täynnä ohjelmaa ja tekemistä. Opistolla on vietetty monenlaisia juhlia.

Opistoblogi – 28.11.2022

Ohjelmantäyteiseen jaksoon kuului mm. armeijapäivä, Thanksgiving-juhla ja pipolätkäpelejä. Joulun juhlallisiin tilaisuuksiin valmistautuminen on aloitettu.

Opistoblogi – 25.11.2022

Tällä jaksolla opistolla kävi paljon vieraita. Saimme vieraaksemme esimerkiksi reisjärven nupelaiset ja päiväkerholaiset, sekä viime vuoden opiskelijoita.