Viikko 41: Koeviikko

12.10.2012

Saavuimme maanantaina takaisin tänne opistokotiin virkeinä ja hyvillä mielin. Viime viikonloppulomalla meidän opistolaisten piti kerätä arpavoittoja tavara-arpajaisiin. Niitä tuli todella hyvin. Opistossa on levinnyt uusi villitys poikien keskuudessa, ja niinpä olemmekin nähneet useita muutaman millin sänkipäitä tällä viikolla.

Koeviikko on ohi, mikä oli aika hiljaista aikaa päärakennuksessa. Useimmat olivat lukemassa kokeisiin omassa solussa. Lauantaina meillä on melkein kaikilla uskonnon koe, johon osa on jo alkanut ahkerasti lukemaan.
Monella opistolaisella on ollut synttärit, joita on vietetty iltaisin soluissa yhdessä solulaisten kanssa. Emäntänä ja isäntänä on ollut todella mukavaa, koska on nähnyt muidenkin kuin oman solun iltaelämää. Pojilla oli ensimmäinen haastepeli jääkiekossa Haapajärven nuoria vastaan. Peli sujui voittoisissa tunnelmissa.
Lauantaina ja sunnuntaina teemana on jatkorippis, jota odotamme innolla…
Katja ja Jarno

Viimeisimmät

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.