Viikko 4: Valokuvausta ja ystävänpäivätapahtuman valmistelua

29.1.2010
Viime viikon puolella käväisi linja-autollinen opistolaisia Pihtiputaan ry:llä pistoesittelykeikalla. Ohjelmassa oli linjojen esittelyä, kuorojen laulua ja opistokuulumisia. Reissusta jäi hyvä maku seuraaviin kertoihin.
Uusi viikko lähti käyntiin opiskelujen parissa. Päivän päätteeksi saimme olla kannustamassa tyttöjen huikeaa sählymatsia, josta tytöt selvisivät hienosti. Tunnelma oli katossa pelin aikana ja sen jälkeen.
Tiistaina vastaanotimme viimein valokuvaajan paikalle. Valokuvaukset piti suorittaa jo syksyllä, mutta silloin riehui opistolla sikainfluenssa, joten päivää jouduttiin siirtämään. Kuvia räpsittiinkin koko päivä ja viimein saatiin kaikki linjat ja lautakunnat kuvattua.
Loppuviikolla oli tekemistä ystävänpäivätapahtuman suunnittelun parissa. Väkeä odotetaan tulevan reilusti ja vastuutehtäviä varmasti riittää kaikille opistolaisille. Odotettavissa on talviolympialaiset, erilaisia toimintapisteitä ja tietenkin kahvikupposet. Toivomme kaunista säätä ja iloista mieltä.
Nyt alkaa olla aika lähteä kurkkaamaan mitä kotiin kuuluu. Maanantaina sitten palataan taas iloisin ja virkistynein mielin takaisin opistolle. Niin ja tietenkin uusin voimin jatkamaan ystävänpäivätapahtuman järjestelyjä.

Minttuliisa ja Juha

Viimeisimmät

Opistoblogi – 26.1.2023

Tavallisen tammikuisen arjen lisäksi olemme kuluneilla viikoilla käyneet esittelemässä opistoa ja rakentaneet yhteishenkeä ohjelmailloissa ja muussa yhteisessä ohjelmassa.

Opistoblogi – 13.1.2023

Vuoden ensimmäisillä viikoilla vietettiin loppiaispäiviä, sekä mukavia teemapäiviä.

Opistoblogi – 9.12.2022

Joululomaa edeltävät viikot ovat olleet täynnä ohjelmaa ja tekemistä. Opistolla on vietetty monenlaisia juhlia.

Opistoblogi – 28.11.2022

Ohjelmantäyteiseen jaksoon kuului mm. armeijapäivä, Thanksgiving-juhla ja pipolätkäpelejä. Joulun juhlallisiin tilaisuuksiin valmistautuminen on aloitettu.

Opistoblogi – 25.11.2022

Tällä jaksolla opistolla kävi paljon vieraita. Saimme vieraaksemme esimerkiksi reisjärven nupelaiset ja päiväkerholaiset, sekä viime vuoden opiskelijoita.