Viikko 4: Sitä on sitä sinistä ja keltastaki

27.1.2011

Lauantaina saimme kotiväkemme vieraiksemme, jolloin näimme sisaruksia ja vanhempia. Alustuksen jälkeen pelasimme lentopalloa, äidit ja tytöt sekasakeilla ja isät vastaan pojat. Isät vei voiton kotiin, mutta sehän ei meidän poikia lannistanut, sillä olihan illalla vastassa vielä vanhat opistolaiset. Saimme kauan odotetut kelta-mustat peliasut näihin peleihin.

Opisto on siis täynnä Ruotsin värejä: keltainen peliasu ja sininen opistohuppari ovat kovassa käytössä. Samalla saatiin myös vihreät jäkispaidat.


Sunnuntaista tiistaihin osa porukasta puuttui opistokodistamme, sillä lellit eli luonto – ja erälinjan opiskelijat, olivat selviytymiskurssilla luonnon armoilla. Mukanaan heillä oli vain retkikeitin, puukko ja tulitikut, sekä nukkumista varten makuupussi. He väsäsivät lumikammit itselleen majaksi. Kahdenkymmenen tunnin jälkeen he saivat kaurapuuroa, joka oli kuulemma maistunut aivan ihanalta. Samana iltana heillä oli ”juhlat”, kun heidän linjanohjaaja kävi kaupassa hakemassa makkaraa, suklaata ja limonadia.

Tiistai-iltana Ranualta ja Jämsästä tuli muutamia oppilaita tukioppilaskoulutukseen. Opistolaiset ottivat heidät innolla vastaan järjestämällä kunniakujan ulko-ovelta ruokalan eteen. ”Mullikuoro” eli mieskuoro lauloi sammakkolaulun vieraiden saadessa murkinaa…Opistolaisten yhteishenki on parantunut entisestään, joten jatkamme samaan malliin!

Sarianne ja Jaakko

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.