Viikko 4: Opistoesittelyitä ja hyviä ulkojäitä

24.1.2020

Sunnuntaiaamuna heräsimme noin kymmenen aikoihin runsaammalle aamupalle ja lähdimme reissuun. Tiedossa oli siis matka opistoesittelyihin Kannukseen ja Kokkolaan. Bussimatka sujui rattoisasti osalla nukkuen, toisilla laulaen. Perille päästyämme kertasimme esittelyn ohjelman ja avasimme ääntä. Esittelyt sujuivat hyvin pitkäkestoisesta seisomisesta huolimatta. Hyvää palautetta tuli monesta suunnasta, mikä lämmitti mieliä.

Tiistaina Tipula B:ssä järjestettiin ranskisilta muille opistolaisille. Tarjolla oli ranskiksia, dippiä, limsaa ja suklaapaloja. Ranskikset maistuivat ja opistolaisia pöydät täynnä. Lopuksi pidettiin vielä pienimuotoinen iltakylä.

Keskiviikkona sää oli erityisen hieno ja aurinkoinen. Pieni pakkanen lumettomassa talvessa teki järven jäästä loistavan ulkoilupaikan. Opistolaiset viihtyivät jäillä niin vapaa-ajalla kuin oppitunneillakin.

Torstaina vietettiin kämppien pukeutumis-teemapäivää, jolloin kämpät saivat pukeutua huvittaviin asuihin. Asuja oli laidasta laitaan; esimerkiksi seitsemän pientä kääpiötä ja raksamihet. Voittaja-asu oli kuitenkin Suomalaiset turistit rantalomalla-asu, siinä oltiinkin panostettu. Illalla oli liikuntalautakunnan ohjelmailta, jossa oli kämppien välinen sähly rankkarikisa. Voittona saivat saunaillan uudessa Elsalan saunassa saunalimsojen kera.

Osa opistolaisista on käynyt kiertämässä lähipaikkakunnilla esittelemässä opistoa. Ilmassa on leijaillut myös pientä väsymystä, joka onkin aika tuttua välillä aina jakson toisella viikolla. Viikko oli yhteenvetona rento ja mukava.

Isäntä Topias Tornberg ja emäntä Kiia Hintsala

 

Viimeisimmät

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.