Viikko 35: Paloharjoitus ja lautakuntien valinnat

2.9.2010

Opistolaiset oppivat tuntemaan toisensa ensimmäisen kahden viikon aikana jo niin hyvin, että ekan viikonloppuloman jälkeen jälleennäkeminen oli riehakas. Saimme myös kaksi uutta opistolaista joukkoomme. Lomatunnelmista huolimatta maanatai-iltana joitakin opistolaisia odotti läksyjen teko, joitakin toisia ei (vaikkapa luonto- ja erälinjalaisia).

Tiistai-aamuna päästiin takaisin opiskelun makuun. Aamu sujui rauhallisesti, kunnes kolmannella oppitunnilla rehtorimme rauhallinen ääni ilmoitti keskusradiosta: ”Akvaariossa palaa!” Opiskelijoita pyydettiin poistumaan rauhallisesti opistorakennuksesta kokoontumispaikalle. Paikalle saapui paloauto, ja palomiehet alkoivat selvittää tilannetta. Kaikeksi onneksi palomestari ilmoitti, että kyseessä on pelkkä harjoitus.

Alkuviikosta odottelimme tietoja lautakuntien valinnoista, mutta niitä tietoja saamme odotella edelleen. Mutta lautakuntien kokouksia varten saimme kuitenkin ohjeita jo torstai-iltana oppilaskunnan illassa, kun kasvatusalan linja esitti opistolaisille havainnollistavat näytelmät hyvästä ja huonosta kokouksesta. Toivottavasti kaikki ottavat mallia siitä hyvästä kokouksesta!

Huomenna saamme vihdoinkin kuulla mihin lautakuntaan kukakin on valittu, ja pääsemme harjoittelemaan käytännössä kokouskäytäntöjä, sillä ensimmäiset lautakuntien kokoukset järjestetään jo huomenna. Toivottavasti lautakunnat ideoivat opistovuoteemme monenlaista toimintaa ja muuta mukavaa.

Henna ja Janne

Viimeisimmät

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.

Opistoblogi – 12.10.2023

Tällä syksyisellä periodilla järjestettiin presidentinvaalit sekä saimme vieraaksi opistolaisten vanhempia.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.