Viikko 35: Kamarikuoron laulukokeita ja lautakuntavalintoja…

31.8.2012

Palasimme maanantaina ensimmäiseltä viikonloppuvapaaltamme. Vaikka kotona olikin niin mukava käydä, palasimme ilomielin jälleen opistolle. Opisto alkaa tuntua jo jonkin verran toiselta kodilta ja opistolaiset alkavat olla nyt kahden viikon jälkeen tuttuja toisilleen.

Maanantaina saimme tietää mihin lautakuntaan kukin kuuluu. Saimme myös tietää kamarikuoron kokoonpanon. Halukkaita kamarikuoroon oli ennätysmäärä: miltei 70 hakijaa. Tiistaina opistolla julistettiin emännän ja isännän toimesta koulurauha, kuten monissa muissakin Suomen oppilaitoksissa.

Tänään olemme saaneet opiston viestinnän opetettajalta koulutusta lautakuntien kokouksia varten, johon liittyen valitsimme lautakunnille puheenjohtajat ja sihteerit. Tällä viikolla me opistolaiset olemme muodostaneet opistolle myös ”viralliset” poikien sähly- ja lentopallojoukkueet.

Opistolla on mielestämme tällä hetkellä hyvä yhteishenki ja kaikki on sujunut leppoisasti, muutamia urheiluhaavereita lukuun ottamatta. Täällä riehuu ankara flunssa-aalto, joka on nyt hieman hellittämässä. Toivotaan, että lämpimiä syyspäiviä riittää!

Anni ja Jussi

Viimeisimmät

Opistoblogi – 16.9.2022

Opistovuoden ensimmäinen kokonainen periodi on takana!

Opistoblogi – 25.4.2022

Tällä viikolla aurinkoiset ja lämpimät kelit ovat houkutelleet opiskelijat viettämään aikaa ulkona.

Opistoblogi – 14.4.2022

Tällä viikolla arki on ollut tapahtumarikasta. Viikonlopun teemapäivien aiheina oli Lapsuuspäivä ja Henkinen hyvinvointi.

Opistoblogi – 14.4.2022

Viikon aikana reissattiin sekä laskettelemassa Ukkohallassa että esittelemässä opistoa Oulussa.

Opistoblogi – 1.4.2022

Hiihtolomalta palattiin virkeinä opistolle viettämään tapahtumarikasta viikkoa.