Viikko 16: Opistoarkea pienemmällä porukalla

17.4.2015

Lauantaiaamu alkoi auditoriossa, jossa meille kerrottiin tulevan päivän teemasta eli diakoniapäivästä. Opistolaiset oli jaettu perheisiin, jotka olivat tilanneet kotiinsa diakoniatyöläisiä eli meitä opistolaisia. Perheet hakivat meidät täältä opistolta kotiinsa noin viideksi tunniksi. Jotkut siivosivat, toiset pesivät ikkunoita ja jotkut teki pihatöitä. Oli mukavaa tehdä töitä hyvällä mielellä!

Illalla saimme vieraiksi Kokkolan ja Raaheen raamattuluokkalaisia, jotka saivat tutustua opistoomme. Keittiölautakunta järjesti myös jäätelökioskin ja jätski maistui hyvältä auringonpaisteessa. Loppuilta oli aikaa pelailla ja viettää aikaa ystävien kanssa.

 

IMG_9568aa

Maanantaina solujen välisessä sählyturnauksen finaalissa kohtasivat tyttöjen sarjasta Räisälä A ja Tipula B ja poikien sarjasta Orpola F ja Anttila D. Räisälä A ja Anttila D saivat pelin jälkeen kaulaansa kultamitalit, joihin oli kaiverrettu teksti “kämppien kuningas”.

IMG_9640aa

Torstaipäivä alkoi pirteästi “karvalakkiaamupalalla” ja aamulenkillä. Lumisesta maisemasta huolimatta lähdimme lenkille iloisin mielin. Osa juoksi 5 km ja osa käveli 4 km. Maaliin tultiin märin vaattein, kiitos loskaiset tiet ja opiston pojat.

Lenkin jälkeen opistolaiset jaettiin eri paikkoihin siivoamaan päärakennusta. Päivän saatossa ikkunat puhdistuivat, pölyt tippuivat katosta, seinistä lähti liat ja laulu raikui käytävillä.

Myöhemmin iltapäivällä saimme meidän ihanat lellimme (luonto- ja erälinjalaiset) takaisin pitkältä Lapin hiihtovaellukselta. Naamat päivettyneenä ja 200 km hiihtäneenä he astelivat iloisina takaisin opistokotiin!

IMG_9655aa

Välillä opistolaisten mieliin on tullut, että miksi täällä on ollut koko viikon niin rauhallista? Mutta meiltähän puuttuu meidän omat yllit! Yrittäjyyslinja on ollut Helsingissä ”Uskalla Yrittää 2015” – tapahtumassa, josta he ovat jatkaneet reissuaan Ruotsiin.

Viikko isäntänä ja emäntänä on ollu huippu! Jotkut solut ovat yllättäneet meidät ihanasti ja on ollut kivaa nähdä solujen sisäistä elämää…

Ellimari ja Tino

Viimeisimmät

Opistoblogi – 26.1.2023

Tavallisen tammikuisen arjen lisäksi olemme kuluneilla viikoilla käyneet esittelemässä opistoa ja rakentaneet yhteishenkeä ohjelmailloissa ja muussa yhteisessä ohjelmassa.

Opistoblogi – 13.1.2023

Vuoden ensimmäisillä viikoilla vietettiin loppiaispäiviä, sekä mukavia teemapäiviä.

Opistoblogi – 9.12.2022

Joululomaa edeltävät viikot ovat olleet täynnä ohjelmaa ja tekemistä. Opistolla on vietetty monenlaisia juhlia.

Opistoblogi – 28.11.2022

Ohjelmantäyteiseen jaksoon kuului mm. armeijapäivä, Thanksgiving-juhla ja pipolätkäpelejä. Joulun juhlallisiin tilaisuuksiin valmistautuminen on aloitettu.

Opistoblogi – 25.11.2022

Tällä jaksolla opistolla kävi paljon vieraita. Saimme vieraaksemme esimerkiksi reisjärven nupelaiset ja päiväkerholaiset, sekä viime vuoden opiskelijoita.