Viikko 16: Viimeinen kouluviikko

22.4.2016

Viimeinen kouluviikko on vierähtänyt todella nopeasti. Kevät on jo pitkällä ja useissa yhteyksissä on saanut kuulla, että ollaan jo loppusuoralla. Viikonloppuna saimme  opistolle vieraaksi mahdollisesti tulevia erityislinjalaisia, jotka osallistuivat ensi vuoden valintakurssille. Me opistolaiset olimme lauantaina perheissä auttamassa diakoniatyön merkeissä ja sunnuntaina teemana oli vapaaehtoistyö.

Käytännöntyön linjalaiset lähtivät omalle retkelleen Rokuan mökeille maanantaina. Samana päivänä oli tyttöjen säbäjoukkueen haastepeli sieviläisiä tyttöjä vastaan. Pojat pelasivat myös ahkerasti ja selvittivät uuden kämppien välisten voittajan.

Screenshot

Tiistaina kieliopintojen linja järjesti Wanhojen koululaulujen yhteislaulutapahtuman. Tilaisuuteen osallistuneessa vanhemmassa väessä tapahtuma herätti tunteita, ja saimme kuulla muistoja heidän kouluvuosiltaan.

Wanhoja koululauluja
Laulut liittyivät pitkälti juhliin ja vuodenaikoihin.
IMG_5755
Wanhojen koululaulujen yhteislaulutilaisuudessa nähtiin välähdyksiä entisajan luokkatilanteista.

Keskiviikkona suuntasimme Reisjärven kirkkoon äänittämään opisto cd:tä.

IMG-20160421-WA0011

Tyttöjen liikuntaryhmät suuntasivat Peuranpolulle pienelle vaellukselle torstaina iltapäivällä. Saimme opistolle hetkeksi rauhan ja vietimme hauskan illan ohjelmalautakunnan järjestämänä.

Viikko isäntänä ja emäntänä on ollut mahtava kokemus ja tuonut maustetta arkeen. Paljon puhuttu viimmeinen kouluviikko on takana ja edessä häämöttää Viron matka ja teemaviikot. Vielä viimeisistäkin viikoista saamme nauttia yhdessä.

 

Suvi-Tuulia ja Samuel

 

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.