Viikko 16: Kevättä rinnassa, tunteet pinnassa

23.4.2010

 

Maanantaina tultiin takasi opistolle viikonloppulomalta nyt jo melekeen viimestä kertaa. Vielä on yhtä ihana palata opistolle, ku sillon alussaki.

Viikko on kulunu siivoillesa, ja viimesiä töitä ollaan tehty valamiiksi. Tiistaina pelattiin lentopallua Toholampia vastaan ja jopa voitettiin. Keskiviikkona oli meijän vuojen viimeset kuorot, ollaan me sieläki saatu paljo valamiita lauluja aikaan!

Torstaina aamulla oli koko vuojen viimeset tunnit, ollaan tietenki oltu ahkeria ihan loppuhun asti. Samalla painettiin kalloihimme viimeset englannin sanat, jotka kuultiin Sirkka-Liisan suusta. Tunnin jäläkeen tehtiin koko opiston voimin kunniakuja auditoriosta aina ruokalaan asti. Opistolaulun säestämänä Sirkka-Liisa sai pehmiän kyyjin kuninkaan tuolissa.

Illalla oli kieliopintojen linjan ohojelmailta, jonka ansiosta kaikilla oli päät vaalianpunasisa pilivisä. Oiskoha tuosa illasa ollu mittään perrää? Huomena olis tiejosa erityislinjan järjestämää ohojelmaa ja naamiaiset.

Tunnelmat on on ollu vähä haikiat, meillähän on oikeastaa ennää kaks viikkua jälellä. Varmasti niistäki viikoista tulee huippuja ja ikimuistosia.

Helmi ja Janne

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.