Viikko 16: Hiljainen viikko

20.4.2011

Opistoa on jäljellä enää noin kolme viikkoa ja kaikessa ollaan loppusuoralla. Viimeiset kokeet on tehty ja nyt voi ottaa rennosti. Opistolaiset ovat viihtyneet ulkona vaikka yhtenä aamuna saimme vielä lunta ja vettä niskaan.

Hiustenleikkuuvillitys on saapunut opistolle ja monet pojat ovat leikanneetkin päänsä kaljuksi. Lauantaiaamuna pääsimme seuraamaan tunnettuja lasten satuja esitettynä ja päivällä meillä oli toiminnallinen luento lapsuudesta ja nuoruudesta. Sunnuntaina elämänkaari viikonloppu jatkui, kun opiston entinen talonmies kertoi meille omia kokemuksia sodasta ja sen ajan elämästä. Maanantai ja tiistai olivat niitä normaaleja koulupäiviä, jolloin luettiin viimeisiin kokeisiin ja viimeisteltiin esseet ja projektityöt. Erityisesti Kollit ovat ahkeroineet koulutehtävien parissa.

Keskiviikkona meillä oli paljon ohjelmaa. Osa opistolaisista oli panostanut pääsiäiskuvaelmaan, jonka he esittivät meille ennen pääsiäisateriaa. Illalla lähdimme Reisjärvelle ehtoolliskirkkoon, jossa opiston kuorot esiintyivät. Sen jälkeen meillä oli vielä yhteinen pääsiäislauluilta täällä opistolla. Pääsiäinen on siis tullut myös Räisälänmäelle ja lähdemme kuuden päivän mittaiselle pääsiäislomalle.

Linda ja Saku

Viimeisimmät

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.

Opistoblogi – 12.10.2023

Tällä syksyisellä periodilla järjestettiin presidentinvaalit sekä saimme vieraaksi opistolaisten vanhempia.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.