Viikko 13: Pätkäviikko

31.3.2017

Aurinko on lämmittänyt Räisälänmäkeä ja tehnyt aamulla heräämisestä helpompaa.

Opistolaisia näkee usein ulkona nauttimassa ilmasta ja ystävien seurasta kera jäätelön ja kahvin.

Lollit ovat koko viikon harjoitellut ahkerasti satunäytelmää varten.

Lellit lähtivät tiistai-aamuna heidän odotetulle vaellukselleen  Norjan ja Suomen Lappiin.

Yllit ovat valmistelleet ahkerasti toukokuussa järjestettäviä Reipas 2017 – messuja.

Stillit vierailivat erityislinjalaisten luona torstai-iltana. Ellit olivat järjestäneet tarjolle hyvää syötävää, sekä lauluja yhdessä STL:n opiskelijoiden kanssa.

Kuoroissa kuuntelimme viime torstaina äänittämiämme lauluja, jotka tulevat opisto – CD:lle.

Kämpissä on ollut rauhallista. Musiikki on soinut ja ruoka tuoksunut. On ollut mukava nähdä monenlaista soluelämää ja se onkin ollut isäntänä ja emäntänä ollessa mahtavinta.

Miina ja Samuli

Viimeisimmät

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.

Opistoblogi – 12.10.2023

Tällä syksyisellä periodilla järjestettiin presidentinvaalit sekä saimme vieraaksi opistolaisten vanhempia.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.