Viikko 13: Vanhoja opistolaisia, pääsiäiskuvaelma ja hiihtovaellukselle valmistautumista

31.3.2010

Viikonloppuna opistolla vieraili vanhoja opistolaisia: 10, 20, 30, 40 ja 50 vuotta sitten opistossa olleita. Lauantaina alkoi opisto täyttyä kaiken ikäisistä opistolaisista ja tyttöjen täytyi muuttaa päärakennukseen ja muutaman pojan toisiin soluihin, jotta vanhat opistolaiset saivat yösijan. Lauantain aikana vanhat opistolaiset muistelivat omaa opistoaikaansa ryhmissä ja illalla pidettiin ohjelma- ja muisteluilta. Opistolaiset muun muassa miettivät, että millaisia he olisivat kymmenen vuoden päästä tai millaista mahtoi olla 50 vuotta sitten opistossa.

 Sunnuntaina pidettiin jumalanpalvelus vanhojen opistolaisten kanssa ja myöhemmin myös alustus ja keskustelu. Keskusteluun osallistui myös reisjärveläisiä ja Rantaniemen palvelutalon asukkaita ja henkilökuntaa. Alustus oli aiheesta sanan kuulon siunaus. Keskustelussa mietittiin muun muassa opiston merkitystä.

Maanantaina pitivät Tipula B:n tytöt ompeluseurat ja kämppään saatiin mahtumaan kaikki 40–50 vierasta. Ompeluseuroissa laulettiin ja lopuksi pidettiin arvonta. Jos toi jotain arvottavaa, sai itse osallistua arvontaan. Kaikille jäi hyvä mieli ja seuraavia ompeluseuroja odotellaan jo kovasti.

Maanantaina aloitti myös Luonto- ja erälinja pakkaamaan lapin hiihtovaellusta varten. Liikuntasali onkin siksi ollut varattuna koko viikon. Tämä viikko on ja oli viimeinen viikko ennen hiihtovaellusta. Lellit ovat kunnostaneet ahkioita, testanneet telttansa ja varusteensa ja jakaneet eväät valmiiksi.

Keskiviikkona esitti opistolaisryhmä pääsiäiskuvaelman. Auditorio oli lavastettu Getsemanen yrttitarhaksi, jossa taustalla oli Golgatan kumpu risteineen. Valot oli sammutettu ja kuvia otettiin vasta esityksen jälkeen. Penkeissä oli hiljaista – kaikki kuuntelivat tavallista tarkkaavaisempina. Kuvaelman jälkeen nautimme juhla-aterian, jossa meille ruokia tarjoilivat kotitalouden juhlakurssilaiset. Kyllä ruoka maistui!

 

Keskiviikkoiltana kävimme vielä ehtoollisjumalanpalveluksessa Reisjärven kirkossa. Siihen onkin hyvä päättää pitkä kolmen viikon jakso, jonka jälkeen varmasti itse kukanenkin on unen tarpeessa.

Lotta ja Juho

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.