Viikko 13: Rauhallisen leppoisa viikko

30.3.2012

Maanantaina palasimme virkeinä ja rentoututuneina takasin opistokotiimme. Tiistaina oli mahdollisuus voittaa solulle tunti lisäaikaa Helinä-kuraattorin järjestämällä pingispallon tarkkuusheittokilpailulla. Kilpailun voitti se kämppä, jonka jäsen sai eniten pisteitä. Kuorot harjoitelivat opisto-CD:n äänitystä varten. Keskiviikkona opistolla vietettiin raitapaitapäivää.

Keskiviikkoiltana opistolla oli opiston kannatusyhdistyksen vuosikokous, jota myös opistolaiset seurasivat. Maratonkurssilaiset treenaavat edelleen kovasti, sillä kuukauden päästä heillä on edessä suuri koitos.

Torstai-iltana Jussilan tytöt järjestivät oppilaskunnan illassa soluunsa iltakylän, johon kaikki opistolaiset olivat tervetulleita. Iltakylässä laulettiin pääsiäisajan lauluja ja syötiin herkullista pannaria.

Perjantaina kamari- ja naiskuorot lähtevät Haapajärven kirkkoon pääsiäislaulu-iltaan ja sen jälkeen Haapajärven rauhanyhdistykselle kuuntelemaan alustusta Israelista. Viikonloppuna vietämme opistopäiviä eli opistolle tulee kansanopistokurssille vuosina  61-62, 71-72, 81-82, 91-92 ja 01-02 opistossa opiskelleita puolisoineen.

Viikko on ollut poikeuksellisen rauhallinen, koska lellit ovat Lapissa hiihtovaelluksella.

Raakel ja Topi

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.