Viikko 12: Laskettelureissu ja opistoesittely Oulussa

23.3.2012

Lauantaina koitti monien odottama laskettelureissu Ukkohallaan. Jouduimme heräämään aamulla poikkeuksellisesti jo viiden maissa. Aamupalan jälkeen lähdimme laskettelemaan Ukkohallaan. Halukkaille oli myös mahdollisuus mennä lumikenkäilemään ja saunomaan. Osa opistolaisista kävi myös hiihtämässä. Mukavan päivän vietettyämme palasimme uupuneina, mutta iloisina takaisin opistolle.

Sunnuntaina Mikko piti alustuksen aiheesta Usko elämäntapana. Päiväkahvin jälkeen Kamarikuoro ja Mieskuoro lähtivät pitämään opistoesittelyä Ouluun. Osa opistolle jääneistä kävivät pitämässä opistoesittelyn myös Reisjärvellä. Illalla opistolla järjestettiin makkaranpaistoa ja mukavaa yhdessäoloa kodalla.

Arkeen palattuamme olemme pitäneet viestinnän puheita ja projektitöiden esitelmiä. Projektiyöt alkavat olla lopultakin loppuun käsiteltyjä! Tiistaina Isonkuoron harjoitukset olivat piristävänä poikkeuksena ulkona ja pääsimme harjoittelemaan tulevaa opistolaulua. Torstai-iltana saimme nauttia opistoneuvoston humoristisesta ja koskettavasta ohjelmaillasta, johon sisältyi hauskoja videopätkiä ja opistoneuvoston kokous.

Ensiviikolla opistolla tulee olemaan normaalia hiljaisempaa, sillä lellit lähtevät viikon mittaiselle Lapin hiihtovaellukselle. Toivotamme heille onnea matkaan!

Pilvi ja Johannes

Viimeisimmät

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.

Opistoblogi – 12.10.2023

Tällä syksyisellä periodilla järjestettiin presidentinvaalit sekä saimme vieraaksi opistolaisten vanhempia.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.