Viikko 1: Lumisateiden aikaa

10.1.2012

Maanantai-iltana tulimme opistolle pitkän joululoman jälkeen. Kaikki olivat iloisia ja jotkut ’vähän’ väsyneitäkin uuden vuoden juhlinnan jälkeen. Oli aivan huippua tavata opistokavereita ja vaihtaa kuulumisia kolmen viikon loman jälkeen. Opistoon paluu on sujunut uusien pelien merkeissä, lähinnä biljardin ja koronan, mutta lautapelejäkin on pelailtu.

Jo tiistaina alkoi sitten normaali opiskeluarki. Tiistaiaamuna opiskelijat saivat riemukseen nähdä valkoisen maan ja sen jälkeen lunta onkin tullut paljon tuulen kera, joten teknisellä lautakunnalla on ollut paljon työtä lumen aurauksessa. Osa opistolaisista on viettänyt lähes kaiken vapaa-aikansa laskettelemassa rantasaunan päähän rakennetussa rinteessä.

Keskiviikkona pidettiin torstai-päivän oppitunnit ja torstaina osa keskiviikon tunneista. Torstaiaamun opistotunnin jälkeen alkoi osa opistolaisista valmistella loppiaispäivän seuroja laittamalla saliin penkkejä.

Iltapäivällä muutamat opistolaiset pääsivät kokeilemaan lumilautailua ja pulkkailua hevosen vetämänä. Ja vauhtiinkin päästiin niin, että illalla oli jalat maitohapoilla ja selkä kipeänä.

Kun torstai-iltana käveli pääovesta sisään aula oli täynnä väkeä. Sitten alkoivat loppiaispäivät John Lehtolan pitämällä seurapuheella. Seurat jatkuivat kahvitauon jälkeen Keijo Nissilän alustuksella aiheesta Sanoiko Jumala todella niin?, josta seurasi vilkas keskustelu. Alustusta ja keskustelua pystyi seuraamaan myös infotauluilta sekä auditoriossa ja ruokasalissa valkokankaalta. Keskustelun jälkeen John Lehtola piti iltahartauden. Iltahartauden päätteeksi oli laulutuokio.

Perjantaiaamuna loppiaispäivät jatkuivat loppiaispäivän messulla Reisjärven kirkossa. Ruokatauon jälkeen oli seurapuhe jonka jälkeen Teuvo Aho piti alustuksen aiheesta Pelastus ja keskustelu virtasi alustuksen pohjalta. Jokaisella opistolaiselle oli annettu yksi työvuoro  loppiaisseuroihin, joten käytännön järjestelyt sujuivat mukavasti.

Katriina ja Jeremias

Viimeisimmät

Opistoblogi – 16.9.2022

Opistovuoden ensimmäinen kokonainen periodi on takana!

Opistoblogi – 25.4.2022

Tällä viikolla aurinkoiset ja lämpimät kelit ovat houkutelleet opiskelijat viettämään aikaa ulkona.

Opistoblogi – 14.4.2022

Tällä viikolla arki on ollut tapahtumarikasta. Viikonlopun teemapäivien aiheina oli Lapsuuspäivä ja Henkinen hyvinvointi.

Opistoblogi – 14.4.2022

Viikon aikana reissattiin sekä laskettelemassa Ukkohallassa että esittelemässä opistoa Oulussa.

Opistoblogi – 1.4.2022

Hiihtolomalta palattiin virkeinä opistolle viettämään tapahtumarikasta viikkoa.