Vanhemmat vierailulla

26.9.2019

Kulunut viikko opistossa on ollut erittäin tapahtumarikas. Isäntänä meillä tällä viikolla oli Anton Nissilä ja emäntänä Saga Alakärppä. 

Maanantai iltana vietimme juhlallista presidentin vaali-iltaa auditoriossa.Vaikka ilta oli juhlallinen, siihen sisältyi myös huumoria ja mukavaa yhdessäoloa. Ehdokkaiden taso oli kova ja äänet jakautuivat tasaisesti. Äänestysprosentti näissä vaaleissa oli huimat sata prosenttia. Hyvistä ehdokkaista voittajaksi selvisi Otto Hilliaho. Vaalit olivat mukava, yhteishenkeä nostattava aloitus uudelle opistoviikolle. 

Keskiviikkona tytöt saivat nauttia Tellien rakentamasta maailman suurimmasta telttasaunasta ja paljusta. Saunomisen ja paljun jälkeen ohjelmassa oli vielä keittiölautakunnan järjestämää tikkupullien sekä vaahtokarkkien paistoa kodalla. Tunnelma oli huikea ja ilta kokonaisuudessaan mieleenpainuva.

Torstaina oli Anti-Passive lautakunnan järjestämä liikunnallinen ohjelmailta. Ilta sisälsi hauskoja yhteisiä leikkejä ja kilpailuja, muun muassa tuolileikki, pantomiimikilpailu sekä ilmapalloleikki. Kaikki osallistuivat täysillä mukaan yhteiseen tekemiseen.

Viikonloppuna saimme opistolaisten vanhemmat vieraiksi opistolle. Viikonloppu oli tärkeä niin vanhemmille kuin opiskelijoillekin. Yksi ohjelmanumeroista oli lauantaipäivän alustus ja keskustelu aiheesta Uskomisen ilo. Lisäksi vanhemmat saivat tutustua linjatoimintaan ja kämppäelämään. 

 

On ollut mukava päästä isännän ja emännän tehtävissä tutustumaan eri solujen elämään ja hoitamaan erilaisia vastuutehtäviä.

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.