Viikko 8: Toisiks viimene viikko ennen hiihtolomaa

26.2.2010

Viikonlopun teemana oli fyysinen ja henkinen hyvinvointi. Lauantain teema oli fyysinen hyvinvointi ja siitä meille luentoa tuli pitämään 22 vuotta sitten opiston käynyt äiti.

Iltapäivällä mentiin porukalla pihalle ja siellä pidettiin opiston varapresidentin, Pekka Sutisen, johdolla lumenveistoskilpailu. Kisaan osallistui kaikki linjat. KAL veisti sohvan, johon mahtui istumaan koko linja. KOL veisti junan, jolla pääsee minne vaan, mihin vaan ja milloin vaan. KL taiteili Aku Ankan auton, joka todella muistutti sitä! STL teki pienen takkahuoneen, jossa oli sohva ja takka. LEL sai aikaan jäätävän ison karhun, joka ”huus ku hullu”. Erityislinjalta oli veistämässä kaksi poikaa, jotka tekivät aurinkotuolin.

Tuomarit valitsivat voittajat. Ensimmäiseksi tuli käytännönlinja (KL), toiseksi kieliopintojen linja (KOL), ja kolmanneksi pääsi kasvatusalan linja (KAL).

Illalla opistolta lähti jätkien jäkisjoukkue Haapajärven jäähallille. Siellä oli peli Haapajärveä vastaan. Opisto vei pelin 7-5. Sillä aikaa opistolla puolestaan pelattiin lentopallo-ottelu kolme vuotta sitten käyneitä opistolaisia vastaan. Illalla opistolla oli seurat ja vierailuaikaa.

Sunnuntain teemana oli henkinen hyvinvointi. Herättiin taas reippaasti aamupalalle puoli 12. Lellit heräs reippaasti jo yheksältä pakkaileen tulevaa muutaman päivän hiihtoreissua varten.

Kaheltatoista auditoriossa oli lukion musiikkiryhmän järjestämä luento henkisestä hyvinvoinnista.

Pöyhtärin Sussu luki opistolaisten kasaamia asioita hyvinvoinnin ja hyvän mielen aiheuttajista. Luennon jälkeen ryhmä esitti aivan loisto esityksen, joka oli muokattu Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä, josta oli muutettu päähenkilöitä opistolaisiksi ja muutamaksi henkilökuntaliaseksi. Esityksen teki Ursula Leutonen.

Esityksen jälkeen opistolta lähti kamarikuoro ja kaikki lellit kohti Patenniemeä opistoesittelyyn. Esittelyn jälkeen lellit jatkoivat matkaa hiihtäen merelle ja kovasta pakkasesta huolimatta yöpyivät yhden yön teltassa.

Tää viikko on menny tosi nopiasti opiskellen, urheillen, laulaen. Koulutöitä on tehty kovasti atk-luokassa. Tänä iltana oli vielä Elsalan järjestämä ohjelmailta. Huomenna kaikki lähtee viikonloppulomalle. On ollu aivan mahtavaa ja sitäki parempaa on eessä päin!

Manuel ja Lyydia

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.