Jouluinen musiikkikahvila

27.11.2009

Maanantaina järjestämme jouluisen musiikkikahvilan. Tempauksella keräämme varoja akvaarion uuteen pianoon. Töitähän tilaisuus teettää, mutta kivaa meillä kyllä on! Viikonlopun aikana leivotaan ja valmistellaan rekvisiittaa. Maanantaina laitamme kaiken valmiiksi iltaa varten. Sitten odotamme vieraita. Niitä on ilmoittautunut yli 100. Kuorolaulua, soittoa, herkullista syötävää – siitä on ihana ilta tehty.

Viimeisimmät

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.