Ihanaa opistoarkea: viikko 44

7.11.2019

 

Saavuimme maanantai-iltana syyslomalta opistolle odottavaisin ja iloisin mielin. 

Torstaina oli musiikkilautakunnan oppilaskunnanilta. Lauloimme lauluja eri tvisteillä ja esitimme pantomiimina lauluja, joita muut arvasivat. Ilta päättyi hienoon ja soinnukkaaseen yhteislauluun. Erityislinja perusti kärrykahvilan, Special Cafen, joka palvelee asiakkaita iltaisin valmistamalla mm. erikoiskahveja ja kaakaota sekä myymällä keksejä ja karkkeja.

Perjantaina taidekurssilaiset olivat hoitokoti Rantaniemiessä maalaamassa talon asukkaiden kanssa. Lellien (Luonto-ja erälinjalaisten) ohjelmailta oli myös perjantaina. Lellit lauloivat mahtavan laulun ja näyttivät samalla kuvia heidän reissuiltaan. Myös hauskoja sketsejä nähtiin, ja lopuksi saimme hiljentyä kertomuksen ääreen. 

Lauantaina vietimme täällä opistolla pyhäinpäivää. Somelautakunta järjesti auditoriossa ohjelmaa, jonka siivessä muistelimme poisnukkuneita läheisiämme. Saimme kuulla opistolaisten omia kokemuksia läheisten menettämisestä sekä aiheeseen sopivaa musiikkia. Illalla kokoonnuimme vielä kynttilärinkiin opiston puistoon. Sytytimme siellä kynttilät ja lauloimme. Meillä kaikilla opistolaisilla oli myös päivän teemaan sopivat mustat vaatteet. Päivä oli ihana ja muistorikas.

 

Viikkomme emäntänä ja isäntänä oli todella antoisa ja opettavainen. On ollut kiva ottaa enemmän vastuuta ja kierrellä illalla kämppiä. Oli silti kiva luovuttaa tehtävä Loviisalle ja Tommille, jotka ottivat paikkansa hyvin vastaan. 

 

Terveisin Jasmin ja Oskari

Viimeisimmät

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.

Opistoblogi – 12.10.2023

Tällä syksyisellä periodilla järjestettiin presidentinvaalit sekä saimme vieraaksi opistolaisten vanhempia.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.