Viikko 15: Opisto-CD äänityksiä ja vuosikirjan tekoa

14.4.2011

Opistovuosi on jo kovasti loppuneljänneksellä, mutta fiilis sen kuin  kasvaa vain. Aurinko on lämmittänyt ja opistolaiset ovat viihtyneet yllättävän hyvin ulkoilmassa. Footbag on ollut ahkerassa käytössä opistolaisilla. Osa toimittajakurssin opiskelijoista on puoleestaan värkännyt tietokoneella vuosikirjaa, joka on käytännössä myös valmis.

Tiistaina kävimme äänittämässä muistolevyn Reisjärven kirkossa. Äänitys meni erittäin  hyvin ja levylle saatiin huimat 31 kappaletta, joka on ennätys opiston historiassa. Olimme niin ahkeria, että päästään vielä perjantainakin äänittämään uusia Siionin lauluja Haapajärven kirkkoon. Perjantai-illan päätteeksi on vielä opistoneuvoston järjestämä ohjelmailta.

STL on näyttänyt kaikille, että heistä on johonkin ja ovat järjestäneet tulevalle lauantaille Reisjärven ja Haapajärven päiväkerholaisille toimintapäivän, jossa nähdään mm. Vaahteramäen Eemeli ja Lumikki kääpiöineen. Myös muutama muu ahkera opistolainen osallistuu lauantain  järjestelyihin.

Lotta ja Topi

Viimeisimmät

Opistoblogi – 26.1.2023

Tavallisen tammikuisen arjen lisäksi olemme kuluneilla viikoilla käyneet esittelemässä opistoa ja rakentaneet yhteishenkeä ohjelmailloissa ja muussa yhteisessä ohjelmassa.

Opistoblogi – 13.1.2023

Vuoden ensimmäisillä viikoilla vietettiin loppiaispäiviä, sekä mukavia teemapäiviä.

Opistoblogi – 9.12.2022

Joululomaa edeltävät viikot ovat olleet täynnä ohjelmaa ja tekemistä. Opistolla on vietetty monenlaisia juhlia.

Opistoblogi – 28.11.2022

Ohjelmantäyteiseen jaksoon kuului mm. armeijapäivä, Thanksgiving-juhla ja pipolätkäpelejä. Joulun juhlallisiin tilaisuuksiin valmistautuminen on aloitettu.

Opistoblogi – 25.11.2022

Tällä jaksolla opistolla kävi paljon vieraita. Saimme vieraaksemme esimerkiksi reisjärven nupelaiset ja päiväkerholaiset, sekä viime vuoden opiskelijoita.