Tiedote: Koronavirus ja kansanopistojemme toiminta

13.3.2020

Suomen viranomaiset ovat antaneet ohjeistuksia maailmanlaajuisen koronaviruksen ehkäisemiseksi. Oppilaitosten sulkeminen vaatii viranomaismääräyksen eikä tällaista määräystä ole tähän päivään (13.3.2020) mennessä tullut.

Jämsän, Ranuan ja Reisjärven kristillisinä kansanopistoina noudatamme viranomaismääräyksiä ja -suosituksia. Hallitus suosittelee vakavasti harkitsemaan erilaisten kokoontumisten järjestämistä riskiarvioiden pohjalta. Samalla tiedostamme, että monissa kodeissa on erityinen huoli siitä, että juuri sisäoppilaitoksessa, jossa asutaan tiiviisti toisten opiskelijoiden kanssa, tauti voi levitä monella tapaa. Tiedämme, että yhteinen taustayhteisömme SRK on päättänyt keskeyttää oman leiritoimintansa toistaiseksi ja myös monen rauhanyhdistyksen toiminta on keskeytetty.

Edellä mainitun pohjalta olemme päättäneet opistojemme lyhytkurssitoimintaa koskien, että lyhytkurssitoimintaa ei seuraavan kolmen viikon aikana (13.3.-5.4.) järjestetä opistoilla, mutta jotkut lyhytkurssit voidaan toteuttaa etäopetuksena. Kukin opisto on itsenäisesti yhteydessä kursseille ilmoittautuneisiin. 6.4.2020 jälkeen järjestettävien kurssien osalta asiasta päätetään ja ilmoitetaan myöhemmin.

Perusoppijaksojen osalta olemme päättäneet, että niiden opetuksessa seuraava opetusjakso toteutetaan nykyisen tartuntatautiuhan vallitessa tai tilanteen pahentuessa etäopetuksena ja -opiskeluna. Jämsän Kristillisessä Kansanopistossa tämä tarkoittaa, että periodi 17.-26.3.2020 toteutetaan etäopetuksena ja -opiskeluna. Ranuan kristillisessä kansanopistossa ja Reisjärven kristillisessä opistossa 23.3.2020 alkava opiskelujakso toteutetaan mahdollisesti etäopetuksena. Kukin opisto informoi suoraan omia opiskelijoitaan ja vanhempia. Kyseisen opiskelujakson aikana opistot seuraavat tiiviisti koronaviruksen tilannetta ja viranomaismääräyksiä sekä päättävät opetustavan jatkosta opiskelujakson jälkeen.

Opistot seuraavat viranomaisten ohjeistuksia ja tiedottavat tarvittaessa lisää.

Harri Isopahkala, Ranuan kristillisen kansanopiston rehtori
Valtteri Laitila, Reisjärven kristillisen opiston rehtori
Jukka Palola, Jämsän Kristillisen Kansanopiston rehtori

Tiedote pdf-muodossa:
Koronavirus ja kansanopistojemme toiminta

Viimeisimmät

Kurssiuutisia – 5.3.2024

Lyhytkurssitoiminta on opistossa vilkasta, kurssilaisia käy vuosittain lähes 4000 monen eri aihepiirin äärellä. Kursseille ilmoittaudutaan osoitteessa www.lyhytkurssille.fi.

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistouutisia – 14.2.2024

Kevään yhteishaku Reisjärven kr. opiston oppivelvollisuuslinjoille lähestyy. MIten opistoon haetaan? Opiston nettisivuilla on uusi hakuinfo-video ja tärkeää tietoa hakemisesta.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.