Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisseminaari 19.3.

21.3.2013

Opistolla vietettiin tiistaina onnistunutta seminaaripäivää yrittäjyyskasvatuksen merkeissä. Aamukahvin jälkeen rehtori Mikko Kinnunen lausui seminaarin avaussanat ja kuulimme opiston kuorojen ensiesityksenä yrittäjyyslaulun. Aamupäivän esiintyjiä olivat yrittäjyyden yliopettaja Kirsti Sorama, professori Juha Hakala ja psykologiyrittäjä Päivi Jokitalo.

Lounastauon jälkeen kuulimme esittelyt Kempeleen yrittäjyysluokasta, Pyhäjoen yrittäjyyslukiosta, Jyväskylän Tiimiakatemiasta ja opiston uudesta yrittäjyyslinjasta. Päivän veti yhteen Tulevaisuuden Kasvupolkujen Kyösti Karjula.

Seminaarin aikana käytössä oli vuorovaikutteinen viestiseinä, johon yleisön oli mahdollista lähettää kysymyksiä ja kommentteja. Muutamia poimintoja:

Meidän oppilaitosten tulee uudistua niin, että sallimme myös epäonnistumisia, koska niistä oppii. Koulut eivät saa olla pelkästään onnistujien kouluja

Tässä huomaa ilokseen, että tämänkin opiston toiminta on hyvin yrittämäistä. On yrittäjämäinen oppilaskunta, tapahtumat, retket, opintomatkat… Yrittäjyyden palo yhdistää meitä täällä tänään!

Kiitos mahtavasta seminaarista! Tämä antoi yrittäjyysintoa!:)

Seminaarissa sai ensiesityksensä yrittäjyyslinjan tuore esittelyvideo:

Erään seminaarivieraan ajatuksin kiitokset kaikille seminaariin osallistuneille:

Avaamme ja laajennamme mahdollisuuksien ikkunaa yhdessä. Tämän päivän oppilaitokset ja yritykset – jatkakaamme yhteistyötä! Kiitos kaikille!

Rehtori Mikko Kinnusen ajatuksia seminaarin pohjalta blogissa: Kuka tahansa meistä voi olla yrittäjä.

Seminaarin videotallenne.

Viimeisimmät

Opistoblogi – 25.4.2022

Tällä viikolla aurinkoiset ja lämpimät kelit ovat houkutelleet opiskelijat viettämään aikaa ulkona.

Kurssiuutisia – 21.4.2022

Tervetuloa kuulemaan ja oppimaan Tunnetaitojen merkityksestä työssä ja arjessa lauantaina 14.5. klo 12.

Opistoblogi – 14.4.2022

Tällä viikolla arki on ollut tapahtumarikasta. Viikonlopun teemapäivien aiheina oli Lapsuuspäivä ja Henkinen hyvinvointi.

Opistoblogi – 14.4.2022

Viikon aikana reissattiin sekä laskettelemassa Ukkohallassa että esittelemässä opistoa Oulussa.

Tapahtumauutisia – 8.4.2022

Tapahtuma alkaa päivällä klo 14 lähialueiden perheille suunnatulla ohjelmalla. Illan ohjelma on suunnattu rippikoulun käyneille nuorille.

Opistoblogi – 1.4.2022

Hiihtolomalta palattiin virkeinä opistolle viettämään tapahtumarikasta viikkoa.