Viikot 5 ja 6: Kotiväen päivä ja tyttöjen jääkiekkoturnaus

10.2.2023
Saimme kotiväen kylään Räisälänmäelle. Olimme mukana historiallisessa opiston tyttöjen jääkiekkoturnauksessa, jossa pelasivat vastakkain viime vuosikurssien tyttöjen joukkueet.

Palasimme opistolle maanantaina, innolla odottaen uutta periodia. Tunnelma opistolla on ollut rauhallinen ja leppoisa. Viikolla kirjoitettiin linjojen ja lautakuntien esittelyjä vuosikirjaa varten, ja jokainen kämppä huolehti oman osuutensa projektin edistämiseksi. Perjantaina oli yhteishenkeä kohottava luonto-ja erälinjalaisten ohjelmailta, ja myöhemmin illalla tytöt olivat järjestäneet tunnelmallisen tyttöjen illan.

Lauantaina vietimme opistolla huikean kotiväenpäivän. Opistolle tuli opistolaisten vanhempia ja sisaruksia käymään. Heille oli järjestetty monenlaista ohjelmaa mm. hevosratsastusta, banaanien soittoa ja opistolaiset vastaan sisaruksen -sählypeli. Saimme myös kuulla alustuksen aiheesta Kodin ihmissuhteet, minkä perään oli lyhyt yhteinen keskustelu.

Lauantai-iltana oli tyttöjen jääkiekkoturnaus Haapajärvellä. Turnaus oli aiempien vuosien opiston tyttöjoukkueita vastaan. Meidän tytöt toivat voiton kotiin.

Viikonlopun jälkeen hyvät säät rantautuivat Räisälänmäelle, ja opistolaiset aloittivat uuden viikon aurikoisin mielin. Viikon sisällä linjat pelasivat paljon lentopalloa vastakkain ja viimeisetkin kämppätekstit saatiin valmiiksi. Alkuviikosta luonto- ja erälinjalaiset lähtivät vuorokauden mittaiselle selviytymiskurssille, josta he selvisivät loistavasti. Keskiviikkona Räisälä A:n ohjelmailta toi mukavaa piristystä opistoarkeen. Torstaina vietimme taas puhelimetonta päivää. Viikko oli kaiken kaikkiaan hyvä ja antoisa. 

  • – Meriella ja Antton, Oona ja Teemu

Viimeisimmät

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.

Opistoblogi – 12.10.2023

Syyslomaa edeltävällä periodilla nautittiin yhteisestä ajasta ja yhteisenä tekemisenä oli mm. majanrakennus ja nuorten perjantai. Teemapäivien aiheina olivat oppimistaidot sekä ulkomaalaisena opistossa. Osa opistolaisista pääsi Kuopioon opistoesittelyyn.

Opistoblogi – 12.10.2023

Tällä syksyisellä periodilla järjestettiin presidentinvaalit sekä saimme vieraaksi opistolaisten vanhempia.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.