Viikko 6: Viikko muiden joukossa

10.2.2017

Viikko on kulunut kirpsakassa pakkassäässä. Monet ovat viihtyneet ulkona, etenkin Kalajan koululla pelaamassa jääkiekkoa.

IMG-20170210-WA0001

Viime viikon sunnuntaina vietimme some-teemapäivää. Keskustelimme somen käytöstä ja teimme ryhmissä pienet esityksetkin aiheesta. Sen jälkeen kaikilla oli pakollista, mutta vapaamuotoista ulkoilua. Some-päivän päätteeksi aloitimme kolmen vuorokauden puhelinlakon. Moni lähti mukaan tempaukseen, ”snäppistriikeistä” huolimatta. Rankan viikonlopun jälkeen kämpissä on ollut iltaisin rauhallinen ja levollinen tunnelma. 

IMG_0398

Opistolla on ollut vieraana kaksi tettiläistä tämän viikon ajan. Tiistai-iltana lellit saapuivat onnellisina, mutta väsyneinä jäätikkövaellukselta takaisin opistolle.

Keskiviikkona saimme nähdä jännittävän sählyottelun lollin ja tellin poikien välillä. Samana iltana saimme myös puhelimet takaisin. Moni koki puhelinlakon positiivisena asiana. Koimme sen myös kohottaneen yhteishenkeämme.

Ohjelmalautakunta järjesti torstain ohjelmaillan, johon he olivat tehneet  opiston ensimmäiset uutiset.

IMG-20170210-WA0003

Perjantaina lähdemme viikonlopun viettoon. On ollut mukava kokemus olla emäntänä ja isäntänä.

 

Nelli ja Viljo

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.